"Mutta sisarennehan viruu sairaana?"
"Meillä on käsikärryt. Me kuljetamme hänet. Täältä on oikotie priiorintaloon, niin ettei tarvitse kiertää kylän kautta."
Vaikka Véronique vain vastahakoisesti myöntyi ajatukseen elää läheisessä yhteydessä Archignatin sisarusten kanssa, suostui hän kuitenkin, koska häntä ahdisti outo pelko, jota hän ei kyennyt karkoittamaan.
"Olkoon niin", sanoi hän. "Lähtekäämme. Minä saatan teitä herra
Antoinen asunnolle ja palaan sitten kylään ruokatarpeita noutamaan."
"Oh, ei niitä kauan tarvita", huomautti yksi sisaruksista. "Sittenkun silta on hävitetty, sytytämme tulia Keijukaisten patsaan kukkulalle, ja rannikolta lähetetään kyllä höyrylaiva. Tänään lankee sumua, mutta huomenna…"
Véronique ei väittänyt vastaan. Hän suostui nyt aikeeseen matkustaa pois Sarekista, vaikkapa sitten seuraisi tutkimus, joka paljastaisi hänen nimensä.
He lähtivät, sittenkun molemmat sisarukset ensin olivat kulauttaneet suuhunsa lasin paloviinaa. Käsikärryillä kyyhöttäen mielipuoli nauroi hiljaa ja lateli Véroniquelle osoitettuja lauseenpätkiä ikäänkuin olisi tahtonut naurattaa häntäkin.
"Ei niitä vielä tapaa… ne valmistautuvat…"
"Vaikene siinä, vanha hupsu", käski Gertrude, "sinä tuotat meille onnettomuutta".
"Niin, niin, saadaan huvitella… tästä tulee hauskaa… Minulla on kultaristi kaulassani… ja toinen risti kädessäni, leikattuna saksilla ihoon… Katsokaa… Kaikkialla ristejä… Ristillä on varmaan hyvä olla… Ristillä lienee leppoisa levätä."