Kuilun partaalle pääpappi pysähtyi taas muutaman silmänräpäyksen ajaksi. Sitten hän ojensi misteliä kantavan käsivartensa ja pitäen edessään pyhää kasvia ikäänkuin taikakalua, joka hänen tahdostaan muutti luonnon lait, hän astahti eteenpäin kuilun ylle.
Ja hän käveli tyhjyyden halki valkoisena kuutamossa.
* * * * *
Mitä nyt tapahtui, sitä ei Véronique tiennyt, eikä hän voinut edes tietää, oliko mitään todella tapahtunut vai oliko hän joutunut harhanäkemyksen uhriksi, tai millä hetkellä näiden kummallisten juhlamenojen kestäessä tuo harhanäky oli hänen heikontuneissa aivoissaan alkanut.
Silmät ummessa hän odotteli tapauksia, joita ei tullut ja joita hän muuten ei yrittänytkään edeltäpäin kuvitella. Mutta hänellä oli muita, oleellisempia huolia. Lyhtyyn suljettu kynttilä alkoi sammua. Sen hän huomasi, eikä hän kuitenkaan voinut ryhtyä mihinkään toimiin tai palata taloon. Ja hän ajatteli, että jollei aurinko taas muutamaan päivään näyttäytyisi, hän ei voisi sytyttää merkkiroviota ja olisi silloin hukassa.
Hän alistui kohtaloonsa taisteluun väsyneenä ja tietäen olevansa jo edeltäpäin tuomittu joutumaan tappiolle tässä epätasaisessa kamppailussa. Ainoa sietämätön ratkaisu olisi ollut joutua vangiksi. Mutta miksi ei antautua kuolemaan, joka väijyi häntä nälällä ja uuvutuksella? Jos kärsii, täytyy tulla hetki, jolloin kärsimys lievenee, ja silloin saisi melkein tietämättään siirtyä liian julmasta elämästä siihen raukenemiseen, jota hän vähitellen alkoi toivoa.
"Niin, juuri niin…" mutisi hän, "lähteä Sarekista tai kuolla, melkein samantekevää! Pois minun on täältä päästävä."
Lehtien kahina sai hänet avaamaan silmänsä. Kynttilän liekki sammui. Mutta lyhdyn takana istui Kaikki-käy-hyvin, huitoen etukäpälillään ilmassa.
Véronique näki, että sillä oli kaulassa nauhaan kiinnitetty kimppu korppuja.
"Kerrohan minulle elämäntarinasi, poloinen Kaikki-käy-hyvin", virkkoi Véronique seuraavana aamuna, sittenkun oli hyvin levännyt kamarissaan priiorintalossa, "sillä minä en tosiaan usko, että sinä omin ehdoin olit hakenut ja toit minulle ruokaa. Ehkä se oli sattuma? Sinä kuljeskelit siellä päin. Kuulit minun itkevän ja tulit. Mutta ken oli sitonut sen korppumytyn kaulaasi? Onko meillä siis Sarekissa ystävä, joka pitää meistä huolta? Miksi hän ei näyttäydy. Puhu, Kaikki-käy-hyvin."