Nuoren tytön valtaa vastustamaton sääli, jonka kaikki naiset kyllä ymmärtävät. Lupinin ohjeen mukaan sitaisee hän nenäliinallaan haavan, jotta ei syntyisi verijälkiä. Sitten tämä antaa hänelle avaimen, ja hän aukaisee kappelin oven. Pelastajaansa nojautuen astuu Lupin sisälle. Toinen sulkee ja poistuu. Albert saapuu.
Jos olisi tällä hetkellä tai ainakin muutamien minuuttien kuluttua tutkittu kappelia, ei Lupin olisi ehtinyt tointua siinä määrin, että olisi pystynyt nostamaan kivipaaden ja laskeutumaan alas luolakammion portaita; hän olisi joutunut kiinni. Mutta tämä tarkastus toimitettiin vasta kuusi tuntia jälkeenpäin ja mitä ylimalkaisimmin. Lupin on pelastunut, ja kenen toimesta? Sen, joka oli ollut vähällä surmata hänet.
Neiti de Saint-Véran on tästälähtein tahtomattansakin hänen rikostoverinsa. Hän ei voi luovuttaa potilasta oikeuden haltuun, vieläpä hänen täytyy myöskin jatkaa työtänsä, muutoin haavoittunut menehtyy siinä turvapaikassa, jonne hän on ollut häntä kätkemässä. Ja hän jatkaa.
Jos hänen naisellinen vaistonsa muuten tekee tämän hänelle velvollisuudeksi, niin se samalla tekee velvollisuuden keveäksi. Hän on erinomaisen kekseliäs, hän osaa valmistautua kaiken varalle. Hän se tutkintotuomarille ilmoittaa väärät tuntomerkit Arsène Lupinista (muistetaan kaiketi vielä serkuksien erilaiset väitteet!). Hän se ilmeisesti joistakuista minulle tuntemattomista merkeistä arvaa, että valepukuinen ajuri on Lupinin rikostoveri. Hän se antaa tälle tietoja. Hän se tälle ilmoittaa, että leikkaus on välttämätön. Hän se luultavasti vaihtaa nuo keltaiset nahkalakit. Hän se kirjoituttaa ajurilla tuon paljon puhutun paperilapun, missä häntä henkilökohtaisesti uhataan — kuinka voitaisiinkaan häntä sittemmin epäillä?
Hän se sinä hetkenä, jolloin aioin ilmoittaa tutkintotuomarille ensimmäiset vaikutelmani, väittää edellisenä päivänä nähneensä minut metsässä, herättää herra Filleulin epäluulot minua vastaan ja saa minut vaikenemaan. Se on tietysti vaarallinen temppu, sillä se kääntää huomioni häneen, joka syyttää minua sellaisesta, minkä tiedän valheeksi, mutta temppu on samalla suureksi hyödyksi, sillä nyt on ennen kaikkea voitettava aikaa ja suljettava minulta suu.
Ja hän se neljänkymmenen päivän ajan antaa Lupinille ravintoa ja lääkkeitä (jos kuulustellaan Ouvillen apteekkaria, niin hän antaa tietoja neiti de Saint-Véranin tilauksista), hän se vaalii sairasta, vaihtaa hänen siteitään, valvoo hänen vuoteensa ääressä, parantaa hänet.
Nyt on siis toinen ongelmistamme ratkaistu, samalla kun Ambrumésyn murhenäytelmä on kerrottu. Arsène Lupin on itse linnasta saanut sen avun, mitä hän välttämättömästi tarvitsi, ensiksikin pysyäkseen piilossa ja sitten säilyäkseen hengissä.
Nyt elää hän. Ja nyt toiseen ongelmaan, jonka ratkaisu vastaa Ambrumésyn toista murhenäytelmää. Lupin on hengissä, hän on vapaa, hän on jälleen joukkonsa etunenässä, kaikkivaltiaana kuten ennenkin; miksi hän siis tekee hurjia ponnistuksia — ponnistuksia, jotka alituiseen ovat vastassani — pakottaakseen poliisin ja yleisön siihen uskoon, että hän on kuollut?
Pitää muistaa, että neiti de Saint-Véran on hyvin kaunis. Ne valokuvat, joita on näkynyt lehdissä hänen kadottuansa, antavat vaillinaisen käsityksen hänen kauneudestaan. Kävi niinkuin täytyi käydä. Lupin, joka neljänkymmenen päivän ajan yhtämittaa näkee tuon kauniin nuoren tytön läheisyydessään, ikävöitsee häntä hänen poissa ollessaan, viehättyy hänen herttaisuudestaan ja suloudestaan hänen saapuville tullessaan ja huokuu hänen raikasta hengitystään hänen kumartuessaan potilaansa yli, — hän rakastuu hoitajattareensa, hänen kiitollisuutensa muuttuu rakkaudeksi, hänen ihailunsa intohimoksi. Tyttö on hänen pelastuksensa, mutta myöskin hänen silmiensä ilo, hänen yksinäisten hetkiensä unelma, hänen valonsa, toivonsa, elämänsä.
Hän pitää tyttöä liian suuressa arvossa, käyttääkseen hänen uhraavaisuuttaan väärin ja toimiakseen hänen välityksellään rikostoveriensa johtajana. Joukkueen liikkeet käyvätkin kovin epävarmoiksi. Mutta hän rakastaa tyttöä, hänen arvelunsa taipuvat, ja koska neiti de Saint-Véran ei anna itseänsä hellyttää rakkauden, joka häntä loukkaa, ja koska hän vähentää käyntiensä lukuisuutta aina sikäli kuin ne käyvät vähemmän välttämättömiksi sekä kerrassaan lopettaa ne hänen parantuessaan... tekee hän epätoivonsa rajussa tuskassa kamalan päätöksen. Hän lähtee liikkeelle piilopaikastaan, suorittaa valmistelunsa ja vie lauantaina kesäkuun 6 p:nä kumppaniensa avulla nuoren tytön mukaansa.