Muistuttelen mieleeni eräitä asioita... ja ymmärrän. Muutamia päiviä aikaisemmin olen Vigie de Dieppe-lehdestä lukenut, että nuori Envermeussa asunut amerikkalainen pari on myrkyttänyt itsensä ja että heidän ruumiinsa ovat heti jälkeenpäin kadonneet. Minä riennän Envermeuhun. Juttu on tosi, vakuutetaan minulle, paitsi mitä ruumiiden katoamiseen tulee, sillä uhrien veljet ne olivat tulleet vaatimaan ne haltuunsa ja vieneet ne muassaan, tavanmukaisten laillisten muodollisuuksien tultua noudatetuiksi.
Ei ole epäilystäkään siitä, että näiden veljeksien nimi oli Arsène Lupin ja Kumpp.
Todistusketju on täydellinen. Me tiedämme syyn, minkä vuoksi Lupin on toimeenpannut nuoren tytön näennäisen murhan ja vahvistanut huhun omasta kuolemastaan. Hän on rakastunut eikä soisi kenenkään sitä tietävän. Tarkoituksensa saavuttamiseksi hän ei haikaile keinoja kehnoimpiakaan, menee niinkin pitkälle, että varastuttaa ruumiit näyttelemään hänen ja neiti de Saint-Véranin osaa. Siten voi hän pysytellä levollisena. Kukaan ei voi häntä häiritä. Kukaan ei konsanaan voi aavistella oikeata asianlaitaa, jonka hän tahtoo saada unholaan painetuksi.
Kukaan? Kyllä sentään... kolme vastustajaa mahdollisesti vainuaisi jotakin. Ganimard, jonka tuloa odotetaan, Sherlock Holmes, joka on lähtemäisillään Kanaalin yli, ja minä, joka olen jo paikalla. Siinä on kolminainen vaara.
Hän häivyttää sen. Hän toimittaa Ganimardin korjuuseen. Hän tekee Sherlock Holmesille saman tempun. Hän antaa minun maistaa Brédouxin tikaria.
Yksi ainoa seikka jää vielä hämärään. Miksi oli Brédoux Lupinin puolesta niin kiihkeä ottamaan minulta paperilapun, joka päättyi sanoihin Aiguille creuse? Eihän hän toki olettanut sen riistämisellä haihduttavansa muististani sen sisältämiä viittä riviä? Miksi siis? Pelkäsivätkö, että itse paperilaji tai joku muu vihje saattaisi minut jäljille?
Olipa se asia miten tahansa — tällainen kuitenkin on Ambrumésyn murhenäytelmän meno. Myönnän vielä kerran, että olettamuksella on sijaa selityksessäni kuten tutkimuksessanikin. Mutta jos Lupinin nujertamiseksi odotettaisiin todistuksia ja tosiseikkoja, niin olisi vaarana joko joutua odottamaan niitä iankaikkisesti tai löytää sellaisia, joita Lupin itse on sommitellut ja jotka johtaisivat ihan päinvastaiseen suuntaan.
Olen vakaasti ja varmasti siinä uskossa, että tosiseikat täydellisesti selvitessään kaikin puolin vahvistavat olettamukseni.
— — —
Isidore Beautrelet oli hetkeksi taipunut Arsène Lupinin vaikutusvaltaan ja isänsä sieppaamisen johdosta alistunut tappioonsa; mutta hän ei ollut siis lopultakaan kyennyt vaikenemaan. Totuus oli liian viehättävä ja omituinen, todistukset, joita hän voi antaa, olivat liian loogillisia ja sitovia, hänen taipuakseen niitä vääristämään. Koko maailma odotti hänen paljastuksiaan. Hän puhui.