Tutkimus ei todellakaan tuottanut mitään tuloksia. Joukkue luultavasti oli asustellut siellä vain liikkuvalla jalalla pysyen. Löydettiin joitakuita vaatekappaleita, talouskapineita eikä mitään muuta.
Vielä enemmän ihmetytti Beautreletia ja Valmérasia haavoittuneen katoaminen. He eivät voineet havaita pienintäkään jälkeä taistelusta, eivät edes ainoatakaan veripisaraa pylväikön kivipermannolla.
Ei ylipäätään ollut mitään näkyvää todistusta siitä, että Lupin oli oleillut Aiguillen linnassa, ja olisi voitu vastustaa Beautreletin ja hänen isänsä, Valmérasin ja neiti de Saint-Véranin väitteitä, ellei olisi nuoren tytön kamarin viereisestä huoneesta lopulta löydetty puolikymmentä komeata kukkavihkoa, joissa riippui Arsène Lupinin nimikortti. Hänen hylkimiänsä kukkavihkoja, kuihtuneita ja unohtuneita... Yksi niistä sisälsi nimikortin ohella kirjeen, jota Raymonde ei ollut nähnyt. Kun tutkintotuomari sen ehtoopäivällä avasi, havaittiin sen sisältävän kymmenen sivua rukouksia, lupauksia, uhkauksia, epätoivon purkauksia — halveksimista ja kylmyyttä osakseen saaneen kiihkeän rakkauden ilmauksia.
Kirje päättyi seuraavasti: "Minä tulen tiistai-iltana, Raymonde. Ajatelkaa tarkoin siihen asti. Minä puolestani en suostu odottamaan kauempaa. Olen valmis kaikkeen."
Tiistai-iltana... saman päivän ilta, jona Beautrelet oli vapauttanut neiti de Saint-Véranin.
Vereksessä muistissa on vielä, millainen suunnaton hämmästyksen ja ihastuksen kohu pauhasi koko maailmassa, kun tuli tietoon odottamaton ratkaisu: että neiti de Saint-Véran oli vapaa! Neitonen, jota Lupin rakasti, jonka takia hän oli punonut mitä viekkaimpia juonia, oli riistetty hänen vallastaan! Vapaa oli myöskin Beautreletin isä, jonka Lupin oli valinnut lunnaaksi vimmatussa kiihkossaan aselepoa aikaansaamaan, mitä hänen tunteittensa tulisuus välttämättömästi kaipasi. Molemmat vangit olivat vapaat ja Neulan salaisuus tiedossa, julkinen, yli koko maailman levinnyt!
Suurella yleisöllä oli todellakin hauskaa. Voitetusta seikkailijasta sepitettiin lauluja.
"Lupinin lemmenseikkailu!" "Arsènen huokailut!" "Rakastunut voro!" "Taskuvarkaan valitus!" huudeltiin bulevardeilla ja hyräiltiin työpajoissa.
Kysymyksien sadellessa sanomalehtimiesten liudassa, Raymonde vastaili mitä varovaisimmin. Mutta löytyihän kirje ja kukkavihot ja koko surkea pöty! Naurettuna ja pilkattuna kuukertui Lupin jalustaltaan alas.
Ja Beautreletista tuli epäjumala. Hän oli nähnyt kaikki, ennustanut kaikki, valaissut kaikki. Neiti de Saint-Véranin tutkintotuomarille antama todistus vahvisti pienimpiäkin piirteitä myöten nuoren miehen harkitseman oletuksen. Todellisuus tuntui joka kohdassa mukautuvan hänen ennakolta miettimäänsä järjestelmään. Lupin oli löytänyt herransa.