"Tuo on sentään voinut tapahtua joitakuita kuukausia takaperin", huomautti Massiban.
"Olipa miten oli... jonkun on täytynyt vainuta tämä kirja ja siepata se... Kuulkaahan, herra parooni", huudahti Beautrelet isäntään kääntyen, "ettekö te tiedä mitään?... Epäilettekö ketään?"
"Voimmehan kysyä tyttäreltäni."
"Niin... niin... aivan... kenties hän tietää..."
Parooni de Vélines soitti kamaripalvelijaansa. Muutaman minuutin kuluttua astui sisälle rouva de Villemon. Hän oli vielä nuori, ja hänen kasvoillaan oli surumielinen ja alakuloinen ilme. Beautrelet kysyi häneltä heti:
"Tekö löysitte tämän kirjasen kirjastosta?"
"Niin, eräästä langalla sidotusta kimpusta."
"Ja te olette lukenut sen?"
"Kyllä, eilen illalla."
"Puuttuiko siitä lukiessanne nämä kaksi lehteä? Koettakaa muistella... kaksi lehteä tämän salakirjoituksen perästä?"