Juostiin oikeaan ja vasempaan. Kuulusteltiin palvelijoita. Sekamelska oli kuvaamaton.
Ja Beautreletilla oli se kauhea aistimus, että totuus lipui pois niinkuin vesi häviää sormien välitse.
Hän ponnisti malttaakseen mielensä, tarttui rouva de Villemonin käsivarteen, vei hänet paroonin ja Massibanin seuraamana vierashuoneeseen ja virkkoi hänelle:
"Kirja on kylläkin vajanainen, kaksi lehteä on reväisty pois... mutta olettehan lukenut ne, hyvä rouva?"
"Kyllä."
"Te tiedätte mitä ne sisältävät?"
"Kyllä."
"Voitteko kertoa sen?"
"Varsin hyvin. Luin koko kirjan mitä uteliaimmin, mutta etenkin nuo kaksi lehteä kiinnittivät mieltäni, niissä kun oli kovin merkillisiä ja tärkeitä tietoja."
"Puhukaapa siis, hyvä rouva, puhukaa, minä pyydän. Ne tiedot ovat aivan verrattomia. Puhukaa nyt, minä rukoilen, hukattuja hetkiä ei koskaan saa takaisin. L'Aiguille creuse..."