"Niin... se on La Chambre des Demoiselles (neitien kamari)..."
Isidore oli syöksähtämäisillään hänen niskaansa, kuin olisi koko totuus ollut kätkettynä tuohon mieheen ja puristettava hänen kurkustaan esille...
Les Demoiselles! Toinen salakirjoituksen ainoista kahdesta tunnetusta lauselmasta!
Mielenliikutukseltaan Beautrelet hädin sai pysytyksi jaloillaan. Tuntui kuin olisi pyörremyrsky häntä riepoitellut, mereltä, maalta, kaikilta suunnilta puhallellen häikäiseviä totuuksia...
Hän ymmärsi! Salakirjoitus oli saanut oikean merkityksensä! La Chambre des Demoiselles... Etretat...
"Niin se on..." mietiskeli hän, totuuden säihkyessä hänen aivoissaan; "sen täytyy olla niin... Mutta miten en sitä tiennyt aikaisemmin?"
Hän virkahti paimenelle matalalla äänellä:
"Hyvä... saat mennä... kiitos..."
Mies vihelsi nolostuneena koiraansa ja poistui.
Heti yksin jäätyään Beautrelet kääntyi takaisin linnoitusta kohti. Hän oli jo melkein päässyt sen ohitse, kun äkkiä heittäysi maahan ja jäi makaamaan muuria vasten painautuneena. Ja hän ajatteli käsiänsä väännellen: