Salaisuuden valtiaina Englannin kuninkaat hallitsevat Ranskaa, nöyryyttävät sitä, paloittelevat sen, kruunauttavat itsensä Pariisissa. He menettävät salaisuuden, ja tappio on seurauksena.
Salaisuuden valtiaina Ranskan kuninkaat tulevat yhä mahtavammiksi, he tunkeutuvat maansa ahtaitten rajojen ulkopuolelle, perustavat vähitellen ison kansallisuuden ja säihkyvät kunnian ja vallan hohteessa. He unohtavat sen tai eivät ymmärrä sitä käyttää, ja seurauksena on kuolema, maanpako, kukistuminen!
Näkymätön valtakunta, meren helmassa ja kymmenen syltä rannasta!... Tuntematon linnoitus, Notre Damen torneja korkeampi ja rakennettu graniittiperustalle tilavammalle kuin tori... Mikä voima ja turva! Pariisista merelle, pitkin Seineä. Siellä perustetaan Havre, uusi kaupunki, välttämätön kaupunki. Ja seitsemän lieuen päästä sieltä Ontto neula, eikö se ole valloittamaton turvapaikka?
Se on turvapaikka ja samalla pelottava talletuskammio. Kaikki kuningasten aarteet, joita vuosisadat ovat kartutelleet, kaikki Ranskan kulta, kaikki mitä kansalta kiskotaan, kaikki mitä papeilta riistetään, kaikki Euroopan sotatanterilta haalittu saalis kasataan tähän kuninkaalliseen kätköön. Vanhoja kultasouita, kiiltäviä écuita, dubloneja, tukaatteja, floriineja, guineoita, jalokiviä, timantteja, koristeita ja kalleuksia kaikenlaatuisia, kaikkea löytyy sieltä. Kuka voisi keksiä sen? Kuka voi konsanaan saada tietoonsa Neulan saavuttamattoman salaisuuden. Ei kukaan.
Kyllä, Lupin.
Ja Lupinista koituu tuo miltei yliluonnollinen olento, tuo ihme, joka on mahdoton selittää niin kauan kuin totuus pysyy pimitettynä. Niin määräämättömät kuin hänen neronsa apuneuvot ovatkin, ne eivät voi riittää siihen mielettömään taisteluun, jota hän käy yhteiskuntaa vastaan. Tarvitaan muita, enemmän aineellisia. Tarvitaan varmaa tyyssijaa, turvaa rankaisulta, sitä rauhaa, joka tekee suunnitelmien suorittamisen mahdolliseksi.
Ilman Onttoa neulaa on Lupin käsittämätön. Hän on taru, romaaniolento, vailla todellisuutta.
Salaisuuden valtiaana — ja millaisen salaisuuden! — hän on aivan yksinkertaisesti ihminen kuten kaikki muutkin, joskin hän osaa verrattomalla tavalla käytellä kohtalon hänelle lahjoittamaa asetta.
— — —
Neula oli siis ontto, se oli epäämätön seikka. Nyt oli vain saatava tietoon, miten sinne päästä.