"Menettekö te alas, herra Filleul?"
Tutkintotuomari uskaltausi alas, kynttilä kädessä. Kreivi de Gesvres seurasi häntä.
Beautrelet nyt vuorostaan laski jalkansa ensimmäiselle tikkaalle.
Hän luki niitä koneellisesti neljätoista, silmiensä tähystellessä luolakammiota, missä kynttilänvalo taisteli synkkää pimeyttä vastaan. Mutta alhaalla hönkäisi häntä vastaan ilkeä lemu, sellainen mädännyksen löyhkä, jota ei sittemmin voi unohtaa. Hui, tuo haisu ellotti häntä...
Ja äkkiä kouraisi vapiseva käsi hänen olkaansa.
"No, mikä hätänä?"
"Beautrelet", sopersi Filleul, "Beautrelet..."
Hän oli niin kauhun lamauttama, ettei kyennyt puhumaan.
"Kas niin, herra tutkintotuomari, tyyntykäähän..."
"Beautrelet... hän on tuolla..."