Sitten edistyi paraneminen nopeasti. Vihdoinkin siis saataisiin tietää —! Saataisiin tietää, mitä Beautrelet oli luvannut herra Filleulille, ja ne ratkaisevat sanat, jotka pahantekijän veitsi oli ehkäissyt hänet lausumasta!
Ja saataisiin myöskin tietää kaikki, mikä — varsinaisen murhenäytelmän sivussa — oli vielä jäänyt viranomaisille käsittämättömäksi tai tavoittamattomaksi.
Beautreletin vapautuessa ja päästessä voimiinsa saataisiin jonkunlaisia varmoja tietoja herra Harlingtonista, Arsène Lupinin arvoituksellisesta rikoskumppanista, joka yhäti istui vankilassa. Saataisiin tietää, mihin oli rikoksen tehtyänsä joutunut Brédoux, toinen rikoskumppani, jonka rohkeus oli ollut kerrassaan hämmästyttävä.
Beautreletin vapautuessa voitaisiin saada varmoja selityksiä Ganimardin katoamisesta ja Holmesin ryöstämisestä. Kuinka oli voitu toimeenpanna kaksi sellaista väkivallan työtä? Yhtä vähän tiesivät niistä mitään valaisevaa englantilaiset salapoliisit kuin heidän ranskalaisetkaan virkaveljensä.
Helluntaipäivänä ei Ganimard ollut tullut kotiinsa, eikä seuraavanakaan päivänä; hän oli nyt ollut kuusi viikkoa kadoksissa.
Toisena helluntaipäivänä, kello neljä ehtoopäivällä, oli Sherlock Holmes Lontoossa astunut ajuriin, lähteäksensä rautatieasemalle. Tuskin oli hän päässyt istumaan, kun jo pyrki alas, nähtävästi aavistaen vaaraa. Mutta kaksi henkilöä kiipesi ajoneuvoihin oikealta ja vasemmalta ja piteli häntä kiinni välissään eli oikeammin allaan, niin ahdas oli tila. Ja tämä tapahtui kymmenen henkilön nähden, jotka eivät ehtineet apuun.
Ajuri kiiti täyttä vauhtia tiehensä. Ja sitten? Sitten ei mitään. Ei tiedetty mitään.
Ja kenties saataisiin Beautreletin kautta myöskin täydellinen selitys siitä salaperäisestä paperista, jota Brédoux oli pitänyt niin tärkeänä, että oli tikarin iskulla anastanut sen haltijaltansa. Aiguille creusen ongelmaksi sitä nimittivät ne epälukuisat arvailijat, jotka istuivat numeroiden ja pisteiden ääressä, koettaen urkkia niiden merkitystä. Ontto neula! Olipa se merkillinen sanayhtymä! Tämä paperilappu, jonka alkuperää ei kukaan tuntenut, loi esille käsittämättömän kysymyksen: Aiguille creuse! oliko se sisällötön sananparsi, koulupojan töhertämä satunnainen yhdistelmä? Vai antaisivatko nuo kaksi loitsusanaa seikkailija Lupinin historialle oikean ratkaisun? Ei tiedetty mitään.
Se saataisiin tietää. Jo useita päiviä takaperin olivat sanomalehdet julistaneet, että Beautrelet saapuisi pian. Taistelu alkaisi jälleen, ja tällä kertaa elämästä ja kuolemasta, sillä nuorta miestä kannusti kiihkeä koston halu. —
Hänen nimensä kiinnitti juuri huomiotani suurin kirjakkein painettuna. Grand Journal sisälsi ensimmäisellä palstallaan näin kuuluvan tiedoituksen: