Beautrelet valmistausi kuuntelemaan, ja Lupin aloitti jämeällä äänellä, mutta terävästi ja tarmokkaasti:
"Heittäkäämme naamari, eikö niin? Ja lopettakaamme kaikki tyhmä teeskentely. Me kaksi olemme vihollisia, ja tiedämme varsin hyvin, mitä toisella on mielessä; vihollisina me toimimme toisiamme vastaan, ja vihollisina meidän siis tulee keskustella rauhasta."
"Rauhasta?" tokaisi Beautrelet kummastuneena.
"Niin, rauhasta. En käyttänyt sitä sanaa umpimähkään, ja toistan sen, niin vaikeata kuin se minulle onkin. Työläästi olen näin pitkälle joutunut. Ensi kertaa hieron vastustajani kanssa rauhaa. Mutta sanonpa teille myös heti, että kerta on samalla viimeinenkin. Käyttäkää sitä siis eduksenne. En lähde täältä saamatta teiltä lupausta. Muutoin jatkuu välillämme sota."
Beautrelet näytti hämmästyvän yhä enemmän ja enemmän. Hän vastasi hiljaisesti:
"Tätä en osannut odottaa. Te puhutte peräti eriskummaisesti! Aivan toista minä odotin. Niin, minä kuvittelin teitä aivan toisenlaiseksi. Miksi olette suutuksissanne? Miksi uhkaatte? Olemmeko silti vihamiehiä, jos olosuhteet ovatkin asettaneet meidät vastakkain? Vihamiehiä... miksi?"
Lupin näytti olevan hiukan hämillään, mutta hän nauroi pilkallisesti, kumartuessaan nuoreen mieheen päin:
"Kuulkaahan, pikku ystäväni, tässä ei kannata käydä puheentapojansa valikoimaan. Asia koskee tosiseikkaa, varmasti vääjäämätöntä tosiseikkaa, ja se on tämä: Kahteen vuoteen en ole tavannut niin voimallista vastustajaa kuin te olette; Ganimardin ja Sherlock Holmesin kanssa olen leikitellyt kuin ne olisivat olleet lapsia. Teidän edessänne minun on pakko puolustautua, niin, vieläpä peräytyäkin. Tällä hetkellä me molemmat varsin hyvin tiedämme, että minun täytyy pitää itseäni voitettuna. Isidore Beautrelet on lyönyt laudalta Arsène Lupinin. Suunnitelmani ovat kumotut. Mitä olen yrittänyt pitää kätkössä, sen te olette kiskonut päivänvaloon. Te olette kiusanani, te suljette minulta tien. Mutta minä olen kyllästynyt tähän. Sen on teille Brédoux turhaan sanonut. Nyt sanon sen itse, ja sanon sen vielä kerran, jotta sen muistatte. Minä olen kyllästynyt tähän."
Beautrelet pudisti päätään.
"Mutta mitä siis tahdotte?"