"Minä olen heitä jo vuosikausia pitänyt silmällä. Olemme Normandiassa, jossa maa on väkevää ja tuottavaa. Tämän auman ympärillä on hieman enemmän hyvinvointia, kuin mitä tällainen näytelmä muualla edellyttäisi. Sentähden enimmät miehet ovat alkoholiin meneviä, suuri osa naisista niinikään. Eräs toinen myrkky, jota minun ei tarvitse mainita, turmelee myöskin rotua. Siitä, samoin kuin alkoholista, tulevat nuo lapset, joita siellä näette: tuo kääpiö, tuo risatautinen, tuo länkäsäärinen, tuo jänishuuli ja tuo pöhöpää. Kaikilla, miehillä kuin naisilla, nuorilla kuin vanhoillakin on talonpojan tavalliset paheet. He ovat raakoja, tekopyhiä, valehtelijoita, saaliinhimoisia, panettelijoita, epäluuloisia, kateita, pieneen laittomaan voittoon persoja, taipuvaisia selittämään kaikkea halpamaiselta kannalta, kärkkäitä vahvinta mairittelemaan. Välttämättömyyden pakko saa heidät yhtymään ja pakottaa heidät keskinäiseen apuun, mutta kaikkien salainen toivomus on tuottaa toinen toiselle vahinkoa niin pian kun sen voivat vaaratta tehdä. Toisten tuho on kylän ainoa todellinen huvi. Suuri onnettomuus on siellä luihun vahingonilon kauan hellitty lempiaine. He vaanivat toinen toistaan, kadehtivat, halveksivat ja vihaavat toinen toistansa. Niin kauan kun ovat köyhyydessä, kytee heissä isäntiensä kovuutta ja ahneutta vastaan piintynyt, umpimielinen viha, ja jos heillä vuoroonsa on palvelijoita, he käyttävät hyväkseen orjuutensa aikana saavuttamaansa kokemusta voittaaksensa vielä entiset isäntänsä kovuudessa ja ahneudessa.
"Voisin teille antaa seikkaperäisen kuvauksen kaikesta siitä pikkumaisuudesta, petoksesta, sorrosta, vääryydestä, kaihelmasta, joka elää tässä kirkkaan avaruuden ja luonnon rauhan ympäröimässä työssä. Älkää luulko, että tämä ihana taivas, että meri, joka kirkon taakse levittää vielä herkkätuntoisemman taivaan, taivaan joka leviää maan pinnalla suurena tunnon ja viisauden kuvastimena, älkää luulko, että tämä näkö heidän mieltänsä laajentaa tai ylentää. He eivät milloinkaan ole sitä katselleet. Ei mikään liikuta eikä johda heidän ajatuksiansa paitsi kolme tai neljä rajotettua pelkoa: nälän pelko, voiman, yleisen mielipiteen ja lain pelko sekä kuoleman hetkenä helvetin pelko.
"Näyttääkseni mitä he itse asiassa ovat, pitäisi minun ottaa ne yksitellen. Katsokaahan tuota suurekasta velikultaa vasemmalla, joka on niin rattoisan näköinen ja viskaa niin kauniita lyhteitä. Viime kesänä hänen ystävänsä taittoivat häneltä oikean käsivarren kapakkatappelussa. Paransin taittuman, joka oli avonainen ja vaikeanlainen. Hoitelin häntä kauan, annoin hänelle elatusapua siksi kunnes hän saattoi uudelleen ryhtyä työhön. Hän tuli luokseni joka päivä. Sitä hän on käyttänyt hyväkseen kertoakseen kylässä, että hän oli minut tavannut kälyäni halailemassa, sekä että äitini oli juoppo. Hän ei ole paha, hän ei pidä minulle vihaa, päinvastoin, ettekö huomaa, miten hänen kasvojaan kirkastaa ystävällinen hymy, kun hän minut näkee? Häntä ei johtanut luokkaviha. Talonpoika ei vihaa rikasta; siksi hän pitää rikkautta liian suuressa kunniassa. Mutta arvelen että tuo minun kelpo hangonkantajani ei käsittänyt, miksi häntä hoitelin saamatta siitä mitään hyötyä itselleni. Hän vainuu jotakin salajuonta eikä tahdo käydä herkkäuskoisesta houkkiosta. Moni muu, rikkaampi tai köyhempi, on käyttäytynyt samalla tavoin ennen häntä, tai huonomminkin. Hän ei luullut valehtelevansa levittäessään kylään omia keksintöjänsä, hän seurasi vain häntä ympäröivän siveyskäsitteen hämärää käskyä. Hän noudatti tietämättään, niin sanoakseni vasten tahtoaan yleisen pahansuonnin kaikkivaltaista mielihalua… Mutta miksi jatkaa kuvausta, jonka kaikki ne tuntevat, jotka ovat eläneet muutamia vuosia maalla? Siinä toinen totuuden ilmestymismuoto, se, jota useimmat sanovat totuudeksi. Se on jokapäiväisen välttämättömän elämän totuus. Varmaa on, että se perustuu mitä tarkimpiin tosiseikkoihin, ainoihin, joita jokainen ihminen voi huomata ja kokea."
XII
"Istukaamme noille lyhteille—jatkoi hän—ja seuratkaamme heitä vielä. Älkäämme hyljätkö ainoatakaan niistä pienistä tosiseikoista, jotka muodostavat sen todellisuuden josta puhuin. Antakaamme niiden joutua loitommalle itsestään avaruudessa. Ne täyttävät liiaksi etualan, mutta meidän tulee myöntää, että niiden takana on mahtava, hyvin ihmeteltävä voima, joka pitää kokonaisuutta pystyssä. Pitääkö se sitä ainoastaan pystyssä, eikö se sitä myös kehitä? Nämä ihmiset, joita me näemme, eivät enää ole täydelleen La Bruyèren petoeläimiä, joilla oli joku puheäänen tapainen ja jotka vetäytyivät yöksi maaluoliin, missä elivät mustasta leivästä, vedestä ja juurista…
"Rotu, sanotte kenties, on heikompi ja sairaampi, se on mahdollista, alkoholi ynnä tuo toinen vitsaus ovat sattuneita tosiasioita, joista ihmiskunta on vapautuva, kenties koetuksia, joista jotkut elimemme, esimerkiksi hermot, hyötyvät, sillä säännöllisestihän näemme, että elämä käyttää hyväkseen voittamansa pahan. Päälle päätteeksi tulee joku mitätön keino, joka huomenna kenties keksitään, riittämään niiden vaarattomiksi-tekemiseksi. Ei siis tämä meitä pakota katsettamme rajottamaan. Noilla ihmisillä on ajatuksia, tunteita, joita ei La Bruyèren ihmisillä vielä ollut."—"Minä pidän enemmän pelkästä, aivan alastomasta eläimestä kuin tuosta inhottavasta puolieläimestä", sanoin puoliääneen.—"Te puhutte näin ensimäisen totuudenhaamun kannalta, minkä olemme nähneet, runoilijoiden totuudenhaamun kannalta", hän sanoi. "Älkäämme sitä sekottako siihen, jota nyt tutkimme. Nuo ajatukset ja tunteet ovat pieniä ja alhaisia, olkoon niin, mutta se mikä on pientä ja alhaista, on jo parempaa kuin se mikä ei ole ensinkään olemassa. He käyttävät niitä miltei yksinomaan vahingottaakseen toinen toistansa sekä pysyäkseen yhä edelleen keskinkertaisuudessaan; mutta luonnossahan käy usein niin. Niitä lahjoja, joita se suopi, käytetään ensin yksinomaan pahaksi, sen huonontamiseksi mitä luonto näytti tahtovan parantaa; mutta viime lopussa kaikesta tästä pahasta johtuu aina joku hyvä. Sitäpaitsi en millään tavoin tahdo todeksi näyttää edistystä; sen paikan mukaan, jolta sitä tarkastaa, se on sangen pieni tai sangen suuri asia. Saattaa ihmisen elinehdot vähän vähemmän orjallisiksi, vähän vähemmän tukaliksi, se on äärettömän suuri asia; se on kenties varmin ihanteemme; mutta erotus edistyksen etunenässä kulkevan ihmisen ja sokeasti hänen jäljissään laahustautuvan välillä ei ole kovin suuri, jos sitä arvioimme henki hetkeksi aineellisista näkökohdista vapaututuneena. Noiden nuorten talonpoikien joukossa, joiden aivoissa liikkuu vain epämuotoisia ajatuksia, on useita, joilla on kyky saavuttaa vähässä ajassa sama tietoisuuden aste, jolla me molemmat elämme. Useinkin hämmästyy huomatessaan, kuinka pieni se välimatka on, mikä erottaa noitten ihmisten tiedottomuuden, jonka luulee täydelliseksi, siitä tietoisuudesta, jonka luulee korkeimmaksi.
"Mistä muutoin tuo tietoisuus on kokoonpantu, josta niin ylpeilemme? Siinä on paljon enemmän varjoa kuin valoa, paljon enemmän saavutettua tietämättömyyttä kuin tietoa, paljon enemmän sellaista, minkä tiedämme jo pakostakin jäävän meiltä tuntemattomaksi, kuin sellaista, jota tunnemme. Ja kuitenkin tässä tietoisuudessa on koko arvomme, todellisin suuruutemme sekä luultavasti tämän maailman hämmästyttävin ilmiö. Se se sallii meidän kohottaa otsamme tuntematonta perusvoimaa kohti ja sanoa sille: En sinua tunne, mutta sielussani on jotakin, joka sinua jo omaksuu. Kenties minut hävität, mutta jollet sitä tee muodostaaksesi minun kappaleistani paremman elimistön kuin mitä minun oli, olet osottautunut minua heikommaksi, ja hiljaisuus, joka seuraa sen lajin kuolemaa, johon itse olen kuulunut, on sinulle ilmaiseva, että oma tuomiosi on langetettu. Ja ellet edes kykene huolehtimaan siitä, että sinut tuomitaan oikeudenmukaisesti, minkä arvoinen silloin salaisuutesi onkaan? Emme enää välitä sen paljastamisesta. Se mahtaa olla typerä ja inhottava. Olet sattumalta luonut olennon, jonka luominen kävi yli voimiesi. Sille on onnellista, että toisesta vastakkaisesta sattumasta sen hävitit, ennenkuin se oli ehtinyt mitata tietämättömyytesi syvyyttä, vielä onnellisempaa, ettei se jää kärsimään kauheitten kokeittesi loppumatonta sarjaa. Sillä ei ollut mitään tekemistä maailmassa, missä sen ymmärrystä ei vastannut mikään ikuinen ymmärrys, missä sen kaiho parempaan ei voinut saavuttaa mitään todellista hyvää.
"Vielä kerran, edistys ei ole välttämätön edellytys, jotta tämä näytelmä meitä innostuttaisi. Arvotus riittää, ja tämä arvotus on yhtä suuri, sillä on yhtä paljon salaperäistä loistoa näissä talonpojissa kuin meissäkin. Sen löytää kaikkialla, kun seuraa elämän juoksua sen kaikkivaltaiseen perusvoimaan asti. Vuosisadasta vuosisataan me aina uudestaan muodostelemme sen nimeä. Sillä on ollut tarkkojakin ja lohduttaviakin nimiä. On havaittu, että nuo lohdutukset ja tuo tarkkuus olivat harhakuvia. Mutta nimitimmepä me sitä Jumalaksi, Kaitselmukseksi, Luonnoksi, Sattumukseksi, Elämäksi, Kohtaloksi: salaisuus pysyy aina samana, tuhansilta kokemuksen vuosilta olemme ainoastaan oppineet antamaan sille laajemman nimen, meitä läheisemmän, taipuvaisemman, odotukseen ja odottamattomaan sopeutuvamman. Tämä on se nimi, mikä sillä nykyään on, ja siksi se ei milloinkaan ole näyttänyt suuremmalta. Siinä yksi totuuden kolmannen ilmestymismuodon lukuisista eri ilmaisuista, ja se on samalla viimeinen totuus."
* * * * *