ÄITI TIL liikutettuna, mutta levottomana. Hyvä Jumala, mikä heitä vaivaa?… Kun eivät vain menisi pois, niinkuin muutkin ovat menneet!… (Yhtäkkiä suunniltaan.) Isä! Isä!… Tulehan toki! Pienokaiset ovat sairastuneet…
Isä Til tulee, hyvin tyynenä, kirves kädessä.
ISÄ TIL. Mikä on hätänä?…
TILTIL ja MITIL juosten iloissaan syleilemään isäänsä. Isä! Isä!…
Huomenta, isä!… Kummoisissa työvoimissa olet ollut viime vuonna?…
ISÄ TIL. Mitä sinä, äiti, hätäilet?… Eihän niitä mikään vaivaa: onhan ne ihan terveen näköisiä…
ÄITI TIL vetistellen. Ei ole luottamista siihen… Käy, niinkuin kävi toisillekin… Nekin olivat hyvin terveen näköisiä, aina viimeiseen asti; mutta kuitenkin taivaallinen Isä otti heidät. En tiedä, mikä heitä vaivaa… Eilen illalla he nukkuivat niinkuin ennenkin; mutta tänä aamuna, kun heräävät, käy kaikki hullusti… He eivät tiedä, mitä sanovat; he puhuvat jostain matkasta… Ovat muka nähneet Valon ja ukin ja mummon, jotka ovat kuolleet, mutta voivat kuitenkin hyvin…
TILTIL. Ukilla on kuitenkin yhä puujalkansa…
MITIL. Ja mummoa vaivaa leini…
ÄITI TIL. Nyt sen kuulet itsekin!… Riennä heti noutamaan lääkäriä!…
ISÄ TIE. Ei tarvita… Eivät ne vielä ole kuolleet… Katsotaanpa hiukan; katsotaanpa… (Ovelle kolkutetaan) Sisään!…