ISO-ISÄ TIL. Ka, mikäs täällä on ollessa… Me kun emme enää vanhene… Mutta te, teidän pitää kasvaa… Niin, niin, kovasti kasvattekin… Katsokaa, tuossa ovessa, siinä on vielä viime kerran kasvun merkki… Pyhäinmiesten päivänä… Katsotaanpas, seiso ihan suorana… (Tiltil asettuu ovea vastaan) Neljä sormen leveyttä… Suurenmoista… (Mitilkin asettuu ovea vastaan) Ja Mitil, neljä ja puoli… Hohhoo, jajaa, tietäähäu sen, rikkaruohon; se rehottaa se, se rehottaa…
TILTIL katsellen ihastuneena ympärilleen. Täällähän on kaikki aivan ennallaan, kaikki paikoillaan. Mutta kaikki on kauniimpaa. Siinä on seinäkellokin isoine viisareineen, josta minä taitoin kärjen…
ISO-ISÄ TII. Ja siinä on soppamalja, jonka korvan sinä rikoit…
TILTIL. Ja siinä on reikä, jonka tein oveen, kun löysin poran…
ISO-ISÄ TIL. Niin, niin, sinä teit paljon pahojasi… Ja tuossa on luumupuu, johon kiipesit aina minun poissaollessani… Se on yhä täynnä kauniita, punaisia luumuja…
TILTIL. Mutta paljon, paljon kauniimpia kuin ennen…
MITIL. Ja siinä on vanha laulurastas, vieläkö se laulaa?…
Rastas herää ja alkaa laulaa täyttä kurkkua.
ISO-ÄITI TTL. Näetkö nyt… heti kohta, kun häntä ajattelit…
TILTIL huomaten hämmästyksekseen, että lintu on ihan sininen. Mutta sehän on sininen… Siinähän se nyt on… Sininen lintu, joka minun on vietävä Haltijattarelle… ettekä hiiskuneet sanaakaan siitä, että se on täällä… Oi, kuinka se on sininen, ihan sininen, niinkuin sininen lasikuula… (Rukoillen) Hyvä, rakas ukki, hyvä, rakas mummi, antakaa se minulle.