ISO-ISÄ TIL. Ota vain… vai mitä sinä sanot, äiti Til?
ISO-ÄITI TIL. Ota vain, ota vain… Mitäpä se täälläkään… eihän se muuta kuin nukkuu… Eihän se koskaan laula…
TILTIL. Minä panen sen häkkiin… Mutta missä on häkkini?… Ah, minähän unhotin sen suuren puun taa… (Hän juoksee puun luo, noutaa häkin ja sulkee linnun siihen.) Ihanko totta, ihanko totta, te annatte sen minulle?… Kyllä Haltijatar nyt tulee hyvilleen… Ja Valo myös…
ISO-ISÄ TIL. Linnusta en ota vastatakseni… Pelkään pahoin, ettei se totu levottomaan elämään siellä ylhäällä, ja ensimäinen myötätuuli tuo hänet tänne takaisin… No, senhän sitten näkee… Pane se tuohon hetkeksi ja tule katsomaan lehmää…
TILTIL huomaa mehiläispesät. Kuinka mehiläiset voivat?…
ISO-ISÄ TIL. Kyllä ne voivat hyvin… Ne eivät elä nekään, niinkuin siellä maailmassa sanotaan; mutta työtä ne tekevät uupumatta…
TILTIL lähestyen pesiä. Niin… Tuntuu hunajan tuoksu… Pesät mahtavat olla raskaat… Kaikki kukkaset täällä ovat niin kauniita… Pienet sisarvainajani, ovatko nekin täällä?…
MITIL. Ja minun kolme pienintä veljeäni, jotka haudattiin, missä ne ovat?
Tuskin ovat sanat lausutut, kun seitsemän pientä erikokoista
lasta tulee huoneesta toinen toisensa jälestä.
ISO-ÄITI TIL. Siinä ne ovat… Tuskin heitä ajattelet, tuskin heistä puhut, niin siinä ne näet!…