Tiltil ja Mitil juoksevat lapsia vastaan. Tyrkitään, syleillään,
tanssitaan, lennetään, huudahdellen ilosta.
TILTIL. Pekka, Pekka! (Tarttuvat toisiaan tukkaan.) Ollaanko tukkanuottasilla niinkuin ennen muinoin… Ja Robert… Päivää, Hanna… Missä sinun hyrräsi on?… Leena ja Paavo, Liisa ja Kerttu…
MITIL. Kerttu, voi, katsokaa Kerttua… Hän käy vielä nelinkontan…
ISO-ÄITI TIL. Niin, hän ei tule sen suuremmaksi…
TILTIL huomaten pikku Koiran, joka haukahtelee heidän ympärillään. Kas Kikiä, jolta minä leikkasin hännän Liisan saksilla… Ei sekään ole muuttunut…
ISO-ISÄ TIL syvämietteisesti. Niin on, niin on, täällä ei mikään muutu, ei mikään muutu…
TILTIL. Ja Leenalla on yhä näppylä nenässä…
ISO-ÄITI TIL. Niin, se ei mene pois, sille ei voi mitään…
TILTIL. Oi, kuinka ne ovat terveen näköisiä, kuinka ne ovat lihavia ja pulskia!… Ei ole ollut ruuasta puutetta…
ISO-ÄITI TIL. He voivat paljon paremmin, kun eivät enää ole elossa… Ei tarvitse enää mitään pelätä, ei olla mistään levoton, kun ei kukaan koskaan sairastu…