Huoneessa lyö kello kahdeksan.
ISO-ÄITI TIL hämmästyen. Mitä se oli?
ISO-ISÄ TIL. Niin, mitähän se oli? Olisiko se ollut seinäkello…
ISO-ÄITI TIL. Mahdotonta… Eihän se koskaan lyö…
ISO-ISÄ TIL. Niin, kun emme enää ajattele, paljonko se on… Ajatteliko kukaan, paljonko kello on?
TILTIL. Minä ajattelin… Paljonko se on?…
ISO-ISÄ TIL. Niin, paljonkohan se oli… En enää osaa sanoa… Kahdeksan kertaa se löi, se oli kai sitä, niinkuin ennen sanottiin siellä maailmassa, että kello on kahdeksan.
TILTIL. Valo odottaa minua neljännestä vailla yhdeksän… Nyt minun täytyy mennä, Haltijatar pahastuu… Se on aivan välttämätöntä… Minun täytyy mennä…
ISO-ÄITI TIL. Vaan ettehän te nyt mitenkään voi lähteä ilman illallista… Pian, pian, katetaan pöytä tuohon oven eteen… Minulla on aivan verratonta kaalisoppaa ja ihanoita luumutorttuja…
Tuodaan pöytä huoneesta oven eteen ja katetaan, kannetaan ruuat, lautaset y.m. Kaikki ovat mukana auttamassa.