ISO-ÄITI TIL. Se on meidän ainoa ilomme, meillä on suuri juhla aina, kun ajatuksenne tulevat meitä tervehtimään!…
ISO-ISÄ TIL. Meillä ei ole mitään muuta huvia…
TILTIL. Pian, pian… Missä on häkki? Missä lintu?
ISO-ISÄ TIL antaen hänelle häkin. Tässä ne ovat, mutta minä en vastaa mistään, niinkuin sanoin; ja jos sen väri ei kelpaisi!…
TILTIL. Hyvästi, hyvästi!…
VELJET ja SISARET. Hyvästi, Tiltil!… Hyvästi Mitil!… Muistakaa rintasokeria!… Hyvästi… Tulkaa pian takaisin… Tulkaa pian takaisin…
Kaikki heiluttavat nenäliinojaan Tiltilin ja Mitilin poistuessa verkalleen. Mutta viimeisten sanojen aikana on usva asteittain tullut takaisin ja äänet heikontuneet, niin että kohtauksen lopussa kaikki on hävinnyt sen taa. Esiripun laskeutuessa huomaavat Tiltil ja Mitil olevansa yksin näkyvissä suuren tammen alla.
TILTIL. Mennään tätä tietä, Mitil…
MITIL. Missä Valo on?
TILTIL. En tiedä… (Katsellen lintua häkissä.) Kas, lintu ei olekaan enää sininen… Se on muuttunut mustaksi…