MITIL. Anna minulle kätesi… Minua pelottaa ja paleltaa…
Esirippu
KOLMAS NÄYTÖS
NELJÄS KUVAELMA
Yön linna
Suunnattoman suuri sali, rakenteeltaan ankaran komea, raudan jylhä ja hautamainen, vaikuttaen kuin kreikkalainen tai egyptiläinen temppeli, jonka pylväät, orret ja lattiakivet ovat mustaa marmoria, kultaa ja elefantinluuta. Sali on puolisuunnikkaan muotoinen. Basalttiraput jakavat salin kolmeen tasoon, jotka asteittain kohoavat taustaa kohti. Oikealla ja vasemmalla pylväiden välissä tummasta pronssista tehtyjä ovia. Perällä jykevä vaskiovi. Epämääräinen valo, joka näyttää tulevan marmorin ja elefantinluun omasta loisteesta, on linnan ainoana valaistuksena.
Esiripun noustessa Yö, joka on hyvin kaunis nainen ja verhottu pitkiin mustiin vaatteisiin, istuu keskimäisen tason portaalla kahden lapsen välissä; toinen niistä on melkein alaston, niinkuin Amor, ja hymyilee syvään uneen vaipuneena, toinen seisoo liikkumatonna ja hunnutettuna päästä jalkoihin asti. — Oikealta puolen etualalta tulee Kissa.
YÖ. Kuka siellä?
KISSA lyykähtäen uupuneena marmoriportaalle. Minä, äiti Yö… En jaksa, en jaksa enempää…
YÖ. Mikä sinua vaivaa, lapseni? Olet kalpea, laihtunut ja liassa viiksiäsi myöten… Oletko taas tapellut katonräystäillä, sateessa ja tuiskussa?