YÖ. Saivatko he linnun?…
KISSA. Eivät… Hän istuu tuolla tuon kuun säteen päällä… He eivät ulottuneet, se oli liian korkealla…
Esirippu laskee. Heti sen jälkeen tulevat samaan aikaan Valo vasemmalta ja Tiltil, Mitil ja Koira oikealta; nämä juoksevat esiin ottamiensa lintujen peitossa. Linnut näyttävät kuitenkin elottomilta, niiden päät riippuvat ja siivet ovat rikki; ne ovat muuttuneet heidän käsissään elottomiksi ruumiiksi.
VALO. No… löysittekö?…
TILTIL. Löysimme! Löysimme!… Siellä oli niin paljon, kuin halusimme. Siellä oli tuhansia, miljoonia!… Kas tässä!… Näetkö!… (Ojentaa lintunsa Valoa kohti ja huomaa samassa, että ne ovat kuolleet) Ne eivät enää elä… Mikä niille tuli? Sinun lintusiko myös, Mitil?… Ja Vahdin linnut myös… (Heittää vihoissaan pois lintujen ruumiit.) Voi surkeutta… Kuka ne tappoi?… Minulla on niin hirmuisen ikävä…
Peittää päänsä käsivarsiinsa ja näyttää hytkyvän nyyhkytyksistä.
VALO sulkee hänet äidillisesti syliinsä. Elä itke, lapseni… Et tavannut sitä, joka voi elää päivän valossa… Se lensi jonnekin muuanne… Me kyllä hänet vielä saavutamme…
KOIRA katselee kuolleita lintuja. Olisikohan noista syötäväksi?…
Kaikki menevät oikealle.
Esirippu