VIISAUS JA KOHTALO
Kirj.
MAURICE MAETERLINCK
Ranskankielestä suomentanut
Aarne Anttila
Hämeenlinnassa, Arvi a. Karisto, 1919.
TEILLE, MADAME GEORGETTE LEBLANC, omistan tämän kirjan, joka niin sanoakseni onkin teidän työtänne. On olemassa ylevämpi ja todellisempi yhteistyö kuin kynän, nimittäin ajatuksen ja esimerkin. Minun ei ole tarvinnut vaivalloisesti kuvitella viisauden ihanteen päätöksiä ja toimia, ei myös pusertaa sisimmästäni kauniin, mutta pakostakin hieman hämärän haaveen moraalia. On riittänyt, että olen kuunnellut Teidän sanojanne. On ollut kyllin, että silmäni ovat tarkkaavasti seuranneet Teidän elämäänne; ne ovat siten seuranneet itse viisauden liikkeitä, eleitä ja tapoja.
Maeterlinck.
1.
Tässä kirjassa tullaan usein puhumaan viisaudesta, kohtalosta, oikeudesta, onnesta ja rakkaudesta. Näyttää ehkä jonkinmoiselta ivalta näin loihtia esille huonosti näkyvää onnea liiankin todellisten onnettomuuksien keskelle, ehkäpä ihanteellista oikeutta ikävä kyllä liiankin kouraantuntuvan vääryyden joukkoon, vaikeasti tavoitettavaa rakkautta aivan ilmeisen vihan tai välinpitämättömyyden sekaan. Näyttää ehkä hyvin vähän sopivalta mennä huvikseen etsimään ihmiskunnan sydämen kätketyimmistä sopukoista joitakin luottamuksen tai ylevän rauhan aiheita, joitakin tilaisuuksia hymyillä, iloita ja rakastaa, joitakin syitä kiittää ja ihailla, kun suurimmalla osalla tätä ihmiskuntaa, jonka nimessä uskaltaa äänensä korottaa, ei ole malttia eikä aikaa pohjaan asti maistaa elämän kurjuutta ja surua, puhumattakaan siitä, että se voisi viipyä sisäisten nautintojen ja syvien, mutta niin vaivalloisesti saavutettujen lohdutusten ääressä, joita ajattelija tyytyväisenä ylistää.