Sen sanottuansa hän avasi Nancyn laukun. Tyttö keskeytti työnsä ja jäi tarkkailemaan; John Scovil pani sen merkille, ja hänen huulillensa levisi toiveikas hymy.
»Mitäs tämä on?» murahti Jerry. »Ihovoidetta! Kuka lempo on koskaan kuullut, että ihovoidetta kuljetetaan vuoristoretkillä? Pyh!»
Hän sinkautti sen ilmaan, ja se särkyi tuhansiksi pirstaleiksi kaukaista kiveä vasten.
»Hajuvettä — orvokintuoksuista kylpyvettä varten — mitä varten se on täällä muassa — juotavaksiko?»
Hajuvesi seurasi ihovoidetta.
»Punaista ihojauhetta? Ranskalaista valmistetta — maison de la —»
Se kiiti, ilmassa edellisten jälessä ja pirstoutui samaan kiveen. Ja sen perästä lensi kymmenkunta muuta pikku astiata ja pulloa tuhoon. Jerry silmäili koko ajan salavihkaa tyttöä, mutta viimemainittu seisoi sittenkin ilmeettömänä katselijana eikä virkkanut sanaakaan.
»Florida-vettä!» huudahti Aiken halveksivasti, nousi seisomaan viimeinen pullo kädessään ja heitti sen huolimattomasti maahan. Sattumalta se ei osunut kiviin eikä soraan, vaan putosi pehmeään hiekkaan. »Mitä te oikein täällä kaipaatte», huusi Jerry tuikeasti, »naisen vastaanottohuonettako?»
Vastauksen asemasta Nancy astui tyynesti eheäksi jääneen Florida-pullon luokse ja nosti sen maasta.
Se oli ehyt ja täysi, ja hän huokaisi hiljaa pyyhkiessänsä sitä puhtaaksi. Se oli hänen mielenliikutuksensa ainoa merkki, kun hän pani pullon takaisin pieneen matkalaukkuunsa, jota Jerry oli niin säälimättömästi tyhjentänyt.