»Olette samanlainen kuin näyttämöroisto», virkkoi tyttö huolettomasti. »Olette kohtelias kun olemme kahdenkesken, mutta karkea, kun meillä on kuulijoita.»
»Istukaa, tehkää hyvin. Meidän pitäisi puhella.»
»Niin pitäisi», myönsi tyttö. »Minullakin on hiukan teille sanottavaa.»
Ja hän istahti kivelle, jolta Aiken oli noussut, huolimattomasti nostaen toisen jalkansa toiselle. Oli kummallista, että hän osasi olla niin luontaisen viehkeä jokaisessa asennossa. Jerry päätteli sen johtuvan siitä, että häneltä niin tyyten puuttui teennäisyys ja viekkaus. Hän toimi tunteittensa mukaan, ja sellainen toiminta on tavallisesti viehättävä.
»Otaksuttavasti te haluatte aloittaa», huomautti Aiken, »puhumalla näyttämön ulkopuolella osoittamastani kohteliaisuudesta ja näyttämökonnuudestani? Se luonnollisesti kummastuttaa teitä?»
Mutta hänen ällistyksekseen tyttö vastasi: »Luonnollisestikaan se ei minua ihmetytä. Tunnen muitakin miehiä, joilla on yhtä omituiset ajatukset. Heitä hävettää esiintyä herrasmiehen tavoin, kun muita on saapuvilla. He rehentelevät muiden seurassa. Heistä on hauskaa tekeytyä raakalaisiksi, luolamiehiksi, alkeellisiksi olennoiksi.»
Nancy lausui tämän hitaasti, intoilematta. Katselipa hän Aikenia melkein hymyillen omaan sumeaan tapaansa. Jerryn valtasi voimakas halu painaa hänet polvellensa ja kurittaa häntä.
»Arveletteko te siis minun näyttelevän sitä osaa, luolamiestä?» tiedusti hän.
»Kyllä, ja sangen huonosti. Yhtä huonosti kuin intiaanipäällikön raakuutta jäljittelevä pikku poika näyttelee. No niin, te teette sen niin hyvin kuin saattaa odottaakin.»
»Mutta en kovinkaan luonnonmukaisesti?»