»Myönnettäköön, että se on huonoa ja että minä olen maailman kehnoin kokki —»
»Minä myönnän sen ilman perusteluitakin», vakuutti toinen. »Entä sitten?»
Se oli taitava isku tuliselle Jerryllekin, mutta hän terästäytyi pyrkimään eteenpäin. Ja kun hän nyt oli antautunut yrittämään uutta koetta, ei se ollutkaan kokonaan vastenmielinen. Hän silmäili Nancyn kaulan piirteitä. Se oli sangen hoikka, kauniisti pyöristynyt ja kuvastui hyvin valkeana ja pehmeänä helakanväristä bandannaa vasten. Leuan ulkopiirteet kaartuivat hennon täsmällisinä, kuvastaen korkealle kehittynyttä hienoutta. Juuri sillä hetkellä piilotti sombreron lieri kasvojen muut osat, ja Jerry kurotti kaulaansa tirkistääksensä niihin. Hänen ajatuksensa lensivät nopeasti, ja hänen oli turvauduttava miltei ruumiilliseen ponnistukseen pakottautuaksensa takaisin väittelyaiheeseensa.
»Jos hevonen on huono, jos ruoanvalmistus on kehnoa, en minä mahda sille mitään. Asianlaita on niin, että panen parastani teidän hyväksenne.»
»Särkemällä tavaroitani, pirstomalla rasioitani ja niin edelleen?
Teillä on harvinainen tapa yrittää.»
»Olenko mielestänne kovakourainen öykkäri.» tiedusti Jerry kiivaasti.
»Ettekö sitten ole? Onko se juuri teidän näyttämöosanne?»
»Tyttö!» huudahti mies äkkiä. »Minä olen kyllästynyt tähän jonninjoutavaan lörpöttelyyn. Nyt tahdon puhua teille ihan suoraan — ja teidän on kuunneltava!»
Hän ei nähnyt tytön hatun varjostamia silmiä. Se oli hyvä Nancylle, ettei hän niitä nähnyt. Sillä niiden luomet avautuivat äkkiä, ja niissä välähti valo. Nancyn oli tietoisesti ponnisteltava pakottaaksensa ne jälleen painumaan veltosti alas. Hän katsahti Jerryn kasvoihin ja peitti huolekkaasti haukotuksen.
»Sitä en voi mitenkään välttää. Minun lienee kuunneltava!»