»Ette voi sitä välttää kerrassaan millään tavoin. Teidän on kuunneltava».
»No niin, siis minä kuuntelen.»
Viittauksella Nancy kehoitti Aikenia jatkamaan, ja viimemainittu katsoi käsiä, jotka välähtivät auringonpaisteessa ja jäivät sitten liikkumattomiksi. Ne olivat hyvin kapeat; pyöreät sormet suippenivat sirosti vaaleanpunaisen ja valkean kirjaviksi kynsiksi. Vertaillen hän sitten silmäili omia kouriansa — kovia, laihoja, ruskeita, jänteviä. Niiden yksi ainoa puristus riittäisi rusentamaan tytön kädet muodottomiksi. Mutta hän muisti, kuinka helposti Nancy sittekin oli heilutellut raskasta kirvestä ja kuinka sirosti ja väsymättömästi hän oli ratsastanut. Tytön ruumiissa piili tarmoa. Jerryä värähdytti. Nyt se tarmo ei ollut kaikki toiminnassa.
»Unohtakaa, mitä olen tehnyt! Te ette ole sitä ymmärtänyt. Nyt puhun teille suoraan. Ensi kerran teidät nähdessäni päätin saada teidät pois entisestä elämästänne uuteen elämään — minun elämääni. Ymmärrättekö? Olette ollut sisäkasvi. Minä siirsin teidät vapaaseen ilmaan. Katsokaa ympärillenne. Kaikki on voimakasta. Katsokaa tuota pensasta. Ei kuuminkaan auringonpaahde jaksa sitä kuihduttaa. Katsokaa tuota vuorta — katsokaa, miten se kohoaa ilmaan. Eikö se herätä teissä halua nostaa päänne pystyyn ja luikata?»
Nancy vilkaisi häneen salavihkaa.
»Minä kykenen hillitsemään itseni», vastasi hän, mutta ei rohjennut näyttää toiselle silmiänsä.
»Niin kykenette nyt», ehätti Jerry pitkittämään, »mutta se kaikki imeytyy teihin, tiesittepä sen itse tai ette.»
Hän alkoi kävellä edestakaisin, kiihtyen yhä enemmän, ja hänen selkänsä ollessa Nancyyn päin, silmäili tyttö häntä vaivihkaa ihmettelevästi.
»Te alatte kaivata vapautta ja toimintaa. Teidän on niitä saatava. Teidän on mahdotonta estää tätä hengittämäänne ilmaa muuttamasta verenne laatua.»
»Tosiaanko?» äänsi Nancy venytellen.