Sitten Punapää, joka oli saanut henkensä takaisin, nousi pystyyn ja seisahtui ympyrän äärelle katselemaan taistelua. Hän oli arvostellut väärin tätä miestä, tätä nauravaa, hoilottavaa, pilkkaavaa ja kiljuvaa pahaa henkeä, joka käytti hajuvettä naisten tavoin ja tappeli yhtä väkevästi ja kiukkuisesti kuin hyppivä mustangi ja älykkäästi kuin seitsemän paholaista — hän oli surkeasti erehtynyt arvostellessansa muukalaista. Mutta Punapään vatsa oli hellä; hänet oli kellistetty lattiaan, ja nyt oli muukalaisen se maksettava. Niinpä hän odotti, kunnes tungokseen syntyi aukko — aukko, josta pääsi tanssivan, tappelevan olennon kimppuun, ja sitten hän päästi härkämäisen mylväisyn ja syöksyi vihamiestänsä kohti.
Oikean käden vasarannavakka sivallus tärähti Punapään leukaan, mutta häntä kiidättivät eteenpäin lähes sadan kilon painoiset karaistuneet lihakset ja luut; hän vain pudisti päätänsä saatuaan iskun ja kävi äristen Jerryyn käsiksi. Hänen käsivartensa kiertyivät hoikan vastustajan ympärille ja puristivat häntä rintaa vasten; syöksyn voimasta he molemmat kaatuivat pitkäkseen ja kieriskelivät lattialla sinne tänne poljeksivien jalkojen seassa.
Miten kaikki kävi, sitä ei Punapää sittemmin osannut kertoa. Sen hän vain tiesi, että muukalaisen molemmat käsivarret olivat hänen karhunsyleilyssään ja että hänen korvissansa kaikui toisten kiljunta: »Hän on pitkänään! Hän on Punapään otteessa! Surmaa hänet, Punapää! Jätä minullekin vuoro peitota häntä! Katkaise hänen selkänsä!»
Tällaista kiljuttiin Punapäälle kuorossa, ja hän tiukkasi puristustaan. Ja sitten — se oli hyvin ihmeellistä. Toinen avuton käsi liukui käärmeen tavoin hänen otteestansa. Vankka kämmen painui hänen leukaansa vasten ja työnsi rajusti hänen päätänsä taaksepäin; heti vapautui toinenkin käsi. Silloin Punapää pyörähti noustaksensa pystyyn ja kouraistaksensa uuden otteen. Mutta hän nousikin korkeammalle. Häntä jollakin tavoin kannatettiin olkapäästä ja lonkasta. Hänet keikautettiin ilmaan ja pyöräytettiin ympäri; hänen huitovat kätensä sattuivat erään miehen kasvoihin, hänen kiitävät kantapäänsä kolhaisivat toisen maahan, ja sitten Punapää tärähti huumaavan ankarasti lattiaan ja menetti muistinsa.
Hänen ruumiinsa ympärillä riehui ottelu samalla tavoin kuin kreikkalaisten taistelu Patrokloksen ruumiin ympärillä. Jerryn pureva kieli suomi hänen ahdistajiansa kamppailuun; hänen vinhasti liikkuvat nyrkkinsä paiskasivat heidät jälleen takaisin. Hänen kimeä kiljuntansa kajahti heidän korviinsa joltakin suunnalta, mutta seuraavalla hetkellä kaasi päinvastaiselta suunnalta tuleva moukarimainen kolaus kuulijan lattiaan. Hän hyöri heidän ympärillänsä kuin herhiläinen, ja hän oli melkein yhtä vähän kouraantuntuva iskettäväkin. He löivät häntä — niin, tuhansia kertoja — mutta heidän sivalluksensa eivät kolahtaneet kovasti tuohon liitelevään maalitauluun, ja heidän hurjasti huitovat nyrkkinsä luiskahtelivat heiluvista olkapäistä, pyörivästä päästä ja nopeasti torjuvista kyynärvarsista.
Sitten sekaantui Grogan otteluun. Hänkin oli Punapään tavoin katsellut ja ihaillut syrjästä; mutta Grogan ihaili järkevämmin, sillä hän ymmärsi nyrkkeilytaitoa jonkun verran; ja hän hihitti nähdessänsä sivallusten osuvan, täräysten sujahtavan täsmälleen tarkoitettuun kohtaan, sivallusten runtelevan kasvoja ja suorien sysäysten työntävän miehiä edellänsä kuten vaahtoa aallon harjalla. Kaikkea tätä Grogan katseli hievahtamatta. Tapelkoot kylliksensä! Ainakin niin kauan, kunnes joku tempaisi revolverin, eikä kukaan tarttuisi revolveriin, jollei muukalainen näyttäisi esimerkkiä. Sen estivät vuoristoaavikon ritarillisuuskäsitteet.
Mutta kun Jerry Aiken keikautti päällensä syöksyvän miehen samaa vauhtia ilmaan ja mies pudotessaan tärähti rulettipöytään ja Numero Kymmenen ainoa rulettipyörä sinkoutui kierimään lattialle, selvisi Groganille, että hänen oli sotkeuduttava leikkiin tukevine hartioineen ja muinoin hankittuine nyrkkeilytaitoineen.
Hän läimäytti toisen kätensä tarjoilupöydälle ja keikahti sitten lihavuudestansa huolimatta keveästi sen ylitse.
Tämä hyppy vei hänet suoraan Jerryn eteen. Miesjoukko oli juuri peräytynyt, joten Jerry oli hetkiseksi jäänyt jotensakin yksin keskelle lattiata. Ja Grogan mylvi toisille: »Luovuttakaa hänet minulle! Pysykää loitolla! Antakaa tilaa!»
Sitten hän karkasi ahdistamaan Jerryä.