Punainen nousi heti kyynärpäänsä varaan.
»Aiken taisi livistää.»
»Mutta kyllä hän palaa.»
He odottivat.
»Ei; hän on mennyt kävelemään, Mack. Nyt on meidän aikamme!»
»Entä jos hän tulee takaisin, ennenkuin olemme ennättäneet lähteä?»
»Kolautamme häntä päähän ja panemme kapulan sen koiran suuhun. Ja nyt hevosten luokse. Scovil-vanhus ei herää mistään; hän kuorsaa kuin hako, kuulethan. Omituista, että hänen kaltaisellansa miehellä on sellainen tytär, vai mitä?»
»On mahdoton aavistaa, millaisia perilliset tulevat.»
»Niin; se on totta. Sinunkin isäsi oli komea mies, Punainen.»
Punaisen ärähdyskin oli niin hillitty, ettei tarvinnut pelätä sen herättävän Scovilia. Sitten kumppanukset nousivat ripeästi vuoteistaan, taluttivat hevoset vähän matkan päähän ja satuloitsivat niistä kolme nopeasti. Mutta heidän palattuansa noutamaan Nancy Scovilia, oli tyttö sikeässä unessa. Punainen Mack polvistui ja kosketti hänen olkapäätänsä.