Sillä toinen kerros ei ollut yhtä laaja kuin ensimmäinen, ja katto ulkoni sen juurelta, leviten rakennuksen julkisivun ylitse ja laajeten leveäksi, matalaksi katokseksi, joka keskipäivällä soi suojaa hotellin vieraiden hevosille.
»Ja», jatkoi tyttö, kääntäen hymyilevät kasvonsa ikkunasta, »kiitän teitä siitä, sir, että luovutitte minulle kaikkein parhaan huoneenne».
Jim Gray sysäsi taaksepäin hattuansa, joka ei koskaan lähtenyt hänen päästänsä, ja virnisti takaisin tytölle.
»Jollei se ole hyvässä kunnossa, niin panen sen kuntoon», vakuutti hän.
»Ja nyt, huoneet teille molemmille, hyvät herrat —»
»Siitä puhumme tuonnempana», keskeytti Kääpiö. »Näkemiin.»
Omistaja poistui verkalleen ja vastahakoisesti. Hänen nähdessänsä viimeisen vilahduksen Nancy Scovilista, istui tyttö vuoteen reunalla ja hymyili hänelle Punaisen Mackin hatun ylitse.
»On kovin ikävää», virkkoi Kääpiö, »ettei hänellä ole tämän kunnollisempaa. Haluatteko mitä muuta?»
»Aika paljon», vastasi tyttö. »Mutta minulla ei ole senttiäkään, millä maksaisin», lisäsi hän.
»Nancy», tarjosi Punainen Mack innokkaasti, »koska voinemme nimittää toisiamme kumppanuksiksi, olisin totisesti hyvilläni, jos saisin antaa teille niin paljon rahaa kuin vain tarvitsette».
»Mainitkaa vain mitä haluatte», kehoitti Kääpiö, »ja minä noudan sen teille, jos sitä on Numero Kymmenessä. Kenties olette nyt hieman väsynyt. Järjestämme asianne, kun heräätte huomenaamulla?»