He oikaisivat itsensä ja loivat toisiinsa nopeita, kaunopuheisia silmäyksiä. Numero Kymmeneen saapunut tyttö ei ollut naimisissa! Muuan miehistä otti sombreron päästänsä ja pyyhki hätäisesti sen lieriä; toinen hypisteli salavihkaa bandannaansa. Ja kaikkien ilmeet pehmenivät omituisesti; he näyttivät alkavan sopeuttaa huuliansa hymyyn.
Jokainen pinnisti ankarasti muistiansa johtaakseen mieleensä jonkun sievän lauseen, jonka hän tai joku hänen ystävänsä oli joskus sanonut tytölle, kuten —
Tällä välin nousi Jim Gray pystyyn opastaaksensa vastatulleet huoneisiinsa toiseen kerrokseen, sillä Grayn hotelli oli rakennettu nousuaikaan, jolloin näytti todennäköiseltä, että Numero Kymmenestä sukeutuisi mittasuhteiltansa todellinen kaupunki, ja saattoi kerskailla kahdesta kerroksesta.
Jim Gray etunenässä kiipesivät he neljä kierreportaita myöten toiseen kerrokseen portaiden narahdellessa eri tavoin kunkin kapuajan painon mukaan. Ja niin he tulivat Jim Grayn pyhättöön — julkisivun huoneeseen. Siellä rehentelivät Numero Kymmenen ainoat seinäpaperit, jotka olivat paikoitellen vetäytyneet laskoksiin ja kurttuihin, toisin kohdin ajan vaikutuksesta tummuneet himmeän ruskeiksi, toisin kohdin päivänpaisteesta haalistuneet likaisen valkeiksi — oltuansa aikoinaan miellyttävän keltaiset. Lisäksi oli huoneen nurkassa Numero Kymmenen ainoa rautasänky, sen vieressä pesuteline, takaseinällä lipasto ja sen yläpuolella neliskulmainen peili.
Tosinhan kaikki nämä huonekalut olivat enemmän tai vähemmän ravistuneita. Vuoteesta oli valkea emaljiväri enimmäkseen karissut, ja jälelle jääneet läikät olivat rypistyneet ja säröilleet paksun, liiaksi kuivuneen kalkkikuoren tavoin. Pesutelineellä olevan vesikannun nokka oli särkynyt, ja vuoteen viereen levitetty tilkkumatto oli keskeltä kulunut ihan lävitse. Peili taas — mutta keskusteltaessa Jim Gray kertoi peilin tarinan. Se oli tyyten käyttökelvoton, sillä ihan sen keskellä olevasta pienestä reiästä levisi tuhansia halkeamia.
»Madame», selitti Jim Gray, »olisitte nauranut, jos olisitte nähnyt, miten tuo peili rikkoutui tuolla tavoin. Conway-vanhus oli kolme vuotta sitten kaupungissa pitämässä rymyjuominkia. Hän oli suurimman osan yötä valveilla, ryypiskellen konjakkia, ja noustessansa seuraavana aamuna makuulta hän näki itsensä peilistä; ja kun hän oli hieman pöpperössä, säikähti hän peilistä tirkistäviä kasvoja niin pahasti, että tempasi revolverinsa ja ampui kuulan suoraan niiden lävitse.»
Ja Jim Gray purskahti hilpeään kurkkuhohotukseen.
»Naapuri», pisti Kääpiö väliin, »onko tämä paras huoneenne?»
»Eikö se ole kyllin hyvä?» kysyi Jim terävästi.
»Se on mainio», sekaantui ikkunan ääressä seisova tyttö puheeseen. »Jos täällä tulee kuuma, voin nostaa tuolin tuonne katolle ja istua siellä, kunnes sisällä on niin viileätä, että saatan paneutua makuulle.»