Hänen hämmästykseksensä järjestysmies säpsähti ja vilkaisi hätääntyneenä olkansa ylitse, huokaisten sitten huojennuksesta, kun vaaraa ei ollut näkyvissä.
»Arvelin», selitti hän tytölle, »miehen murtautuneen vapauteen, kun huomautitte siitä».
»En mahtanut sille mitään», vastasi Nancy, nauraen. »En tiennyt lännenpuolelaisten käyttävän hajuvettä.»
»Neiti Scovil», vakuutti järjestysmies hyvin punaisena ja totisena, »emme me sitä käytäkään. Tämä haju on lähtöisin eräästä kaistapäästä, jonka vähän aikaa sitten pistin koppiin. Olen näette järjestysmies.»
»Florida-vettä», hoki tyttö.
»Se ei tunnu oikein luonnolliselta täällä, vai mitä?»
»Minä pidän siitä hiukan», sanoi Nan, »mutta, herra järjestysmies, te tuoksuatte kuin kasvilämpiön ruusuhuone».
»Neiti», pyysi Levine, »älkää pilkatko minua sentähden. Ei ole minun syyni, että haju tarttuu. Tämä kummallinen miekkonen oli vähällä myllertää koko Numero Kymmenen menetettyänsä pullon sitä ainetta.»
»Niinkö? Kertokaahan siitä!»
»Hei, järjestysmies», huusi ääni joukosta, joka sankkeni heidän ympärillään, »aiotteko pidättää neidin? Onko hän rikkonut lakia vastaan?»