Kukaan ei vastannut siihen mitään — siihen ei voitu vastata muutoin kuin yhdellä tapaa. Groganin kapakassa syntyi hiljaisuus, joka hiipi miehestä mieheen kuin elävä olento. Rehentelemällä ja peloittelulla selviytyminen oli mahdotonta, mahdotonta oli myös pakeneminen. Teeku-Lewin oli kuoltava, mutta ennenkuin hänen silmänsä ummistuisivat, osuisivat hänen kuulansa häntä ympäröivään, taajaan sulloutuneeseen miesjoukkoon.
XXXII luku
Jerry ei anna sanaansa
Järjestysmies Bud Levine oli vaarallisten miesten tuntija. Hän tunsi ne samoin kuin musiikin rakastaja tuntee Beethovenin kappaleet, tunsi ne yhdellä silmäyksellä samoin kuin taidearvostelija erottaa saman koulukunnan maalaukset toisistansa. Hän tiesi, milloin hälisijä ei tyytynyt ainoastaan reuhaamaan, vaan oli valmis myöskin iskemään, ja milloin äänettömyys johtui typeryydestä, milloin taas jöröstä kiukusta. Miehen askeleista hän osasi hyvin tarkalleen päättää, millainen ääni lähtisi näkymättömän vieraan kurkusta, ja äänen soinnusta hän pystyi arvaamaan millainen oli silmien välke.
Askelten huojumisesta hän saattoi päätellä, kuinka monta vuotta mies oli elänyt satulassa, ja käden ja ranteen liikkeiden nojalla hän erotti korttihuijarin näppäryyden revolverisankarin salamannopeista tempaisuista. Hän tutki ihmisiä samoin kuin kirjojen rakastaja tutkii kirjastojen niteitä. Hän maisteli Numero Kymmenen vaarojen eri vivahduksia samoin kuin viinintuntija maistaa viinejä ja mainitsee niiden valmistusvuoden ja -paikan.
Mutta kaikesta taidostansa huolimatta järjestysmies Bud Levine oli ymmällä ajaessaan rotevia kumppanuksia Groganin kapakasta vankilaan. Kaikista merkeistä, askelista, liikkeistä, äänestä ja silmistä, päättäen nämä miehet olivat vaarallisia; nämä miehet olivat perehtyneet revolverileikkiin, mutta sittenkin he olivat koulupoikien lailla tapella katistaneet — eikä oikea revolverisankari kammoa mitään niin pahasti kuin paljaan nyrkin iskua. Senvuoksi oli järjestysmies ymmällä. Tappelun alkaessa hän oli ottanut revolverinsa valmiiksi esille. Hän oli liian kaukana syöksyäksensä kamppailijoiden väliin, mutta hän oli päättänyt revolverin välähtäessä yrittää nopealla laukauksella murskata sen miehen käden, joka ensiksi paljastaisi aseen.
Mutta revolveria ei oltu väläytetty. He olivat seisseet vastakkain ja läimäytelleet toisiansa kuin kaksi vaaratonta kulkuria. Ja Bud Levine oli häpeissänsä; hän oli arvostellut heitä ihan nurinkurisesti, ja jos hänen silmänsä alkaisi tällä tavoin häntä pettää, pitäisi hän pian kaivossakilaista pitkien matkojen ratsastajana. Niinpä hän kuuntelikin tuskaisen tarkkaavasti, kun kumppanukset ärähtelivät toisillensa vankilaan mentäessä.
»Joka tapauksessa», virkkoi. Punainen Mack, »opit sinä tästä, miten sinun vast’edes pitäisi puhua tytölle».
»Tytölle!» jupisi järjestysmies. Hän kallisti päätänsä kuullaksensa paremmin.
»Mitä?» vastasi Kääpiö kiihkeän lämpimästi ja pärskäytti pois veren, jota yhä valui hänen ylähuulellensa. »Luuletko minun tarvitsevan sinulta opetusta käyttäytymisessä?»