Scovil poistuu
Aluksi Scovilin aivot lakkasivat toimimasta. Niiden työskentely taukosi ihan samalla tavoin kuin ison Groganin ajatukset katkesivat silloin, kun Jerry Aiken iski häntä leukaan. Sitten Scovil tuli jälleen äkkiä tajuihinsa. Tämä oli todellista, täysin todellista. Nuo valot eivät olleet unimaailman valoja, hänen ympärillään kajahtelevat äänet eivät olleet unimaailman ääniä. Tuolta nurkasta kuuluva kiroilu, kun eräs mies erosi pokerpelistä — pennittömänä — oli liiaksi tosielämän mukainen.
Se oli Nancy; niin, siitä ei ollut epäilystäkään; mutta miten oli käynyt kuorelle, joka aikaisemmin oli häntä piilottanut? Hänen entinen olemuksensa tähän nykyiseen verrattuna oli samanlainen kuin joulukuun taivas verrattuna heinäkuiseen. Oliko hän kaunis? Kyllä; kaunis hän oli aina ollut, mutta nyt hän oli huumaava. Hän suorastaan sekoitti Scovilin aistit. Ja hänessä oli tapahtunut tuhansia pikku muutoksia. Hymy, joka ei koskaan karkonnut hänen huuliltansa, muutti nyt koko niiden kaarevuuden toisennäköiseksi. Ja silmät olivat ihan uudet, koska niiden ilme puhui uutta kieltä. Sanalla sanoen, viimeksi nähdessään tyttärensä Scovil oli katsellut kirjoittamatonta taulua. Nyt hän näki, että se taulu oli täynnä uuden, kiehtovan runoelman sanoja.
Hänen teki äkkiä mielensä huitoa käsiänsä, nostaa ne päänsä yläpuolelle ja hihkua onnesta. Sillä ihme oli tapahtunut. Nancy Scovil oli hereillä! Enää hänen ei tarvitsisi päiväkausia, viikkoja, kuukausia ja vuosia raahata näännyttävää taakkaa, vaan tuossa oli tyttö, joka pystyisi lumoamaan järkevimmänkin miehen, mitä hän tunsi, kaunein hänen tuntemistaan kaunottarista — kiehtova sulotar.
Tultuansa nyt jälleen tajuihinsa hän hämärästi tunsi, että Nancy oli kääntynyt, katsonut häntä hetkisen ja kääntynyt sitten taaskin toisaalle. Tyttö pudisteli pelikuutiota uudelleen selin häneen päin, kun hän astahti eteenpäin ja kosketti hänen olkapäätänsä.
Nancy pyyhkäisi hänen kätensä pois, heitti kuution ja voitti. Mutta ne, jotka menettivät, olivat silti yhtä hyvällä tuulella kuin hänkin oli ollut. Heistä näytti olevan hauskempi hävitä hänelle kuin voittaa joltakulta toiselta. He nauroivat ja laskivat leikkiä ikäänkuin leveät kultakolikot ja kahisevat setelit olisivat olleet mitättömiä, arvottomia leluja — vaihdettavia pelimerkkejä. Muuan miehistä taputti taskujansa ja nosti kätensä ilmaan osoittaaksensa rahojensa loppuneen, mutta Nancy kumartui nopeasti hänen puoleensa ja solutti hänen housuntaskuunsa raskaan kultavirran, ennenkuin hän ennätti väistyä syrjään.
Scovil kosketti tyttöä toistamiseen.
»Nancy!» lausui hän.
Tyttö käännähti, vilkaisten nopeasti olkansa ylitse. Hänen silmistänsä ei kuvastunut vähääkään tuntemista; hänen katseensa kohtasi Scovilin tuijotuksen niin torjuvan kylmästi, että viimemainittu jäi töllistämään suu auki. Hän tuskin oli enää varma siitäkään, että tyttö oli hänen tyttärensä.
»Kuulehan», jatkoi hän hiukan ärtyneesti ja laski taaskin kätensä
Nancyn olalle.