»Lauletaan niin, että Pätkän ääni hukkuu. Mitä osaat laulaa, Brick?»
»En ole laulumies. Mutta pane sinä alulle! Minä kyllä lisään jonkunlaista ääntä.»
»Tulkaa sitten mukaan, pojat!»
Johtaja asteli katua pitkin hotelliin päin, veisaten valtavasti:
»Tuoll’ on mun kultani,
ain’ yhä tuolla…»
Ja häntä seurasivat toiset, jotkut katsoakseen, jotkut pilkatakseen, useimmat yhtyäksensä lauluun. He keräytyivät Pätkän ympärille.
Aluksi hän muutamia minuutteja koetti pitää puoliansa kilpalaulajia vastaan ja pinnisti äänensä kiljunnaksi, jotta toisten häiritsevä laulu hukkuisi siihen; mutta kun kaksikymmentä miestä yhtyi hoilaamaan, lakkasi hän pian harmistuneena ponnistamasta.
Hän saattoi kuitenkin kohdistaa vihansa muuhunkin kuin musiikkiin. Hän kääntyi Brickiin päin ja laski vankan kätensä tukevan miehen olalle.
»Mitäs tämä tarkoittaa?» kivahti Brick, tauoten laulamasta.
»Tulkitse se niinkuin itse haluat!» kehoitti Pätkä ilkamoiden. »Mitäs sinä tarkoitat, tullessasi häiritsemään lauluani, sinä länkäsäärinen, pihtikinttuinen, herasilmäinen, piirasnaamainen, suippokuonoinen, lättäpäinen tomppeli?»