»Niinpä niin», äänsi Bud Levine, »jos olette saanut tajunne jälleen täyteen kuntoon, ei ole mitään erikoista syytä pitää teitä täällä lukon takana».
»Olenko ollut lukon takana?» tiedusti lihava mies rauhallisesti. »Niin, kas niin! Ajatella sitä!»
»Huh!» urahti Levine. »Niin, olette ollut ankarassa leikissä, naapuri.
Haluatteko lähteä jatkamaan matkaanne.»
»Tietysti.»
»No, ovi on auki. Mutta ottakaa varteen vihjaukseni! Älkää viivytelkö
Numero Kymmenessä!»
»Sir», vakuutti Scovil lämpimästi, »mieluummin olen missä muualla tahansa kuin täällä».
»Sepä hyvä. Lähtekää siis liikkeelle ja laittautukaa matkalle! Ja pitäkää varanne, etteivät pojat näet teitä! Heillä on jonkinlaista kaunaa teille.»
»Niinkö?» jupisi Scovil. »Pääni lienee sitten ollut sekaisin.»
»Varmasti se on ollut. Matkaan nyt!»
Tämän vuoksi John Scovil pujahti varkain pois hotellista ja hiipi varovasti pitkin katua. Hän löysi ratsunsa Groganin kapakan edustalta, johon hän oli sen jättänyt, nousi ratsaille ja lasketti huimaa vauhtia pitkin tietä kumpujen ylitse — mihin tahansa, kunhan vain poispäin Numero Kymmenestä..