Tyttö katsahti hänen osoittamaansa suuntaan.
Korkealle heidän yläpuolelleen kohoavan tasalakisen vuoren huippu kylpi aamuruskon hohteessa, vaikka alemmat paikat olivat vielä hämärän peitossa. Ja Nancy Scovil ojensi molemmat kätensä sinne päin. Hän kannusti ratsuaan ja yhdessä he rinnakkain laskettivat sitä päämäärää kohti. Heidän ratsunsa olivat likomärät hiestä, kun he yhtaikaa ne seisauttivat.
Heistä tuntui kuin he olisivat olleet maailman harjalla. Heidän vuorensa, oli korkeampi kuin mikään muu silmänkantamissa. Kaukana, hyvin kaukana näkyi sinertäviä, utuisia harjanteita, joita aamurusko ei vielä hiponut. Heidän ympärillänsä vietti maa alaspäin jyrkkinä kallioina ja säröreunaisina rotkoina. Se oli jättiläisiä varten luotua seutua. Siinä ei ollut merkkiäkään ihmisestä.
Ja heidän kasvoihinsa puhalsi uskomattoman pirteä ja raikas tuuli.
* * * * *
Heidän entiset elämänsä olivat heidän takanansa ja alapuolellansa. Pää riipuksissa ratsasti John Scovil horjuvalla hevosellaan pitkän yöllisen retkensä viimeistä taivalta. Ja hänen mielessänsä pyöri vain yksi ajatus — päästä pois tästä mielipuolien maasta.
Lähempänä heitä oli Numero Kymmenen, jonka kolhitut asukkaat nukkuivat katkonaista unta. Vain Bud Levine yksin oli rauhallinen, sillä hän oli vierittänyt niskoiltansa raskaan taakan, lähettänyt toisten vaivaksi polttavaa ristiä muistuttavan rasituksen nostattamaan toisia miehiä sotajalalle. Mutta muualla kaupungissa nukkuivat miehet päät ruhjottuina ja ruumiit hellinä, purren hampaitansa ja uneksien otteluista, voitoista ja murtuvista luista. Ja vankikopissa nukkuivat Punainen Mack ja Kääpiö-Pete vierekkäin kovan kiven painaessa heidän kylkiänsä ohuiden huopien lävitse.
Seurueesta, joka keskiyöllä oli niin hilpeästi lähtenyt matkalle ja johon kuuluivat Jerry ja Nan ja Scovil ja Punainen ja Pete, oli tässä jäännös.
Vuorelle pysähtyneet ratsastajat eivät nähneet kaikesta siitä mitään. He tiesivät vain, että heidän taaksensa oli jäänyt paljon. Jerry tähysti vuoria kuten valloittaja uutta maata; ja Nancy tähysti hänen kasvojansa ikäänkuin olisi toivonut niistä saavansa selityksen kaikkeen.
»Tule!» virkkoi mies, tehden käskevän eleen.