»Sinä myisit itsesi?» mutisi Scovil käheästi.
»Olisin järkevä isä; siinä kaikki.»
Ja hän poistui huoneensa ovesta.
Hänen isänsä seisoi pitkän tovin äänettömänä, tukehtumaisillaan. Hän liikahti kiihkeästi seurataksensa tytärtään, mutta seisahtui paikalleen ikäänkuin peläten menettävänsä malttinsa. Vihdoin hän astui ovelle ja kiskaisi sen selälleen.
Mutta kiukkuiset sanat kuivuivat hänen huulilleen. Nancy lepäsi vuoteellansa. Hänen silmänsä olivat jo ummessa, ja hänen huulillansa väikkyi hymy kuten aina hänen nukkuessansa. John Scovil löi rystösillään lujasti otsaansa ja kääntyi hitaasti takaisin ruokasaliin.
»Naapuri», lausui järeä ääni vastaiselta ovelta, »kädet ylös — sassiin!»
John Scovil pyörähti ympäri ja näki vastassansa häntä kohti tähdätyn revolverin, jota piteli tummaverinen jättiläinen. Tämän miehen takaa työntyi huoneeseen toinen pelokki, jolla oli tulipunainen tukka ja jonka laihat kasvot leveä virnistys jakoi kahdeksi epämiellyttäväksi puoliskoksi. Ja hänen takanansa astui näkyviin vielä kolmaskin, molempia muita pienempi — valppaan näköinen, myhäilevä veitikka.
»Hänellä ei ole revolveria, Kääpiö», huomautti punatukkainen. »Ei kannata tarkastaa häntä.»
»Sinulla on oma tekniikkasi, ja minulla on omani», virkkoi Kääpiö kylmästi. »Kädet ylös, ystäväiseni; muutoin ammun sydämenne säpäleiksi.»
John Scovil nosti kätensä hitaasti pystyyn.