»Sitäpaitsi», lisäsi Nancy Scovil, »tiedät minun aina nukahtavan päivällisen jälkeen».
Ja hän nousi pystyyn ja asteli verkalleen makuuhuoneeseensa, johon päästiin karjatalon ruokasalista.
»Nancy!»
Tyttö kääntyi ja tukahdutti haukotuksen.
»Mikä taivaan nimessä sinut perisi, jos minä kuolisin enkä jättäisi sinulle rahaa, jolla tulisit toimeen?»
»Minä en milloinkaan kiusaa itseäni mahdottomilla ajatuksilla», vastasi toinen.
»Minä uskon, vilpittömästi uskon, että istuisit paikallasi ja kuolisit nälkään.»
»Oh, en. Minä kutsuisin Bobbya.»
»Sinä menisit naimisiin sen mahdottoman nuoren tolvanan kanssa?»
»Hän ei ole niin tuskastuttava, kun ei kuuntele hänen lepertelyjänsä», puolusti Nan. »Sitäpaitsi hänellä on mukava koti.»