»Tämä ankara, toimellinen elämä», vastasi tyttö haukotellen, »synnyttää ihmisessä ravinnon tarpeen.»
»Tämä ankara, toimellinen — Hyvä Luoja, Nan —» Scovil nousi äkkiä pystyyn. »No niin, korjataan nyt ruoat pois.»
Hänen tyttärensä kohotti verkkaisesti kulmakarvojansa.
»Minä sanoin: pestään nyt astiat, Nan.»
»Voi, rakas isä», jupisi tyttö, »kuinka perin järjetön olet».
Scovil tuijotti tyttäreensä äänettömänä.
»Onko tarkoituksesi sanoa», virkkoi hän hitaasti, »ettet tahtoisi edes korjata ruoka-astioita pöydästä — vaan jättäisit koko tämän sotkun odottamaan keittiöpalvelijaa?»
»No niin, hänellä on ollut lomaa tänään. Ja väitäthän itsekin, isä, että kaikesta hyvästä on maailmassa maksettava.»
Hänen isänsä tähysti avaruuteen.
»Kuinka kauan?» jupisi hän hiljaa. »Kuinka kauan?»