Toiminnan hetki
Illallinen, jonka John Scovilin taitavat kädet — talon kaikkien palvelijain ollessa ulkosalla — olivat valmistaneet ja tarjoilleet, oli nopeasti kadonnut hänen ja Nancyn ripeästi sitä ahdistaessa. Sillä tässä ainoassa suhteessa viimemainittu oli oikea isänsä tytär. Hänestä haihtui velttous tyyten, kun hän näki edessänsä hyvin kuormatun lautasen, ja veitsen ja haarukan kosketus teki Nancyyn samanlaisen vaikutuksen kuin stradivariuksen kosketus viulutaituriin.
Tänä iltana hän oli runsaassa määrin osoittanut arvonantoa isänsä valmistamalle ja tarjoamalle aterialle. Isä tiesi vanhasta kokemuksesta, että Nancyn läsnäolo keittiössä olisi hyödytöntäkin pahempi, mutta kun hän oli saanut työnsä valmiiksi, lämmitti hänen sydäntänsä väkisinkin isällinen, värähdyttävä ylpeys, kun hän tarkkaili, kuinka huomattavia ruokamääriä tytär nautti.
Nancy oli hyvin viehättävä ja söi teennäisen veltosti, kuten hiirellä leikkivä kissa — hän näytti uneliaasti paheksuvan kaikkea, mitä hänen eteensä ilmestyi — mutta sittenkin annokset katosivat. Joskin hänen saavutuksensa riemastuttivat isää, herätti hänen esiintymistapansa John Scovilissa halun kiertää hänen niskansa nurin.
Geometrisessa sarjassa katosi lampaankyljyksiä tytön elehtiessä välinpitämättömästi. Hajamielisesti hymyillen hän söi särvinannoksen pilkottuja ja käristettyjä perunoita ja kaatoi ääriä myöten täytetyn lasin maitoa onttoihin sisuksiinsa.
Huolimattomasti hän manasi kukkuraisen vadin säilykeherneitä ja useita mureiksi paistettuja forelleja pois tämän maailman näkyvistä. Hänen isänsä tarkkaili ja yritti itsekin vuorostaan. Salaapäin hellitettyään vyötänsä hän kävi uudelleen käsiksi ruokiin. Mutta kun hän oli saavuttanut syömäkykynsä äärimmäisen rajan, jatkoi Nancy yhä rauhallisesti tuhoamistyötänsä.
»Nan!» huudahti isä ihastuneena, kun tämä puuha vihdoinkin päättyi.
»Sinä osoitat totisesti kunniaa keittotaidolleni.»
»Niin», mutisi Nan Scovil, »tämä ohut ilma saa minut kaipaamaan paljoutta ja olemaan arvostelematta laatua.»
»Mitä?» murahti John Scovil ja räpäytti silmiänsä. Mutta uteliaisuus vei voiton, ja hän kysyi: »Mihin sinä sen panet, Nan? Minne se menee?»
Ja hämmästellen hän tähysti tyttärensä pyöristynyttä, mutta eittämättä hentoa vartaloa.