Nancy ei ollut hievahtanutkaan siltä paikalta, johon hän oli hoippunut silloin, kun Aiken kiskoi hänet ratsun selästä. Nyt hän vastusti tavalliseen tyyneen sävyynsä. »Mutta niissä riisuudun?»
»Pyh!» äänsi Jerry. »Vetäkää saappaat jalastanne ja kietoutukaa huopiinne! Arveletteko meidän kuljettavan pukuhuonetta leiritarpeittemme joukossa? Kiiruhtakaa — teillä on työtä huomenna.»
»Työtä?» kertasi tyttö kummastellen.
Hänen isänsä siirtyi vähitellen likemmäksi. Vähän matkan päässä laittelivat Punainen ja Kääpiö omia makuusijojaan, ja heidän lyhtynsä loi ryhmään himmeätä, lepattavaa valoa. Mutta valaistus oli kuitenkin niin selvä, että Jerry erotti Scovilin kasvoilla pettämättömiä harrastuksen merkkejä.
»Työtä? Niin tietysti!» toisti Jerry. »Ettekö tiedä, että eräretkillä kaikki noudattavat intiaanien tapoja? Naiset tekevät työn, ja teillä on runsaasti hommaa huolehtiessanne neljästä miehestä. Kietoutukaa huopiinne; te tarvitsette unenne.»
John Scovililta pääsi hillittyä hihitystä muistuttava ääni. Seisottuansa hetkisen äänettömänä meni hänen tyttärensä verkkaisesti vuoteensa ääreen ja tunnusteli sitä huolellisesti.
«Alusta on liian kivinen ja sorainen», moitti hän, »ja liian kova. En missään nimessä voisi nukkua tuossa.»
»Mitä sitten teette?» kysyi Aiken.
»Istun valveilla.»
»Sitä ette tee. Saappaat jalasta ja huopiin! Muutoin kiedon teidät niihin saappainenne.»