Nancy Scovilin silmiin tuli himmeä välke.
»Isä», virkkoi hän äänensä hieman värähtäessä, »aiotko sallia tuon — miehen — käydä minuun käsiksi?»
Scovilin kurkusta lähti omituinen räjähdyksentapainen ääni.
Varmastikaan se ei saattanut olla tukahdutettua naurua.
»Rakas lapsi», vastasi hän, tehden alistumista kuvastavan eleen, »näethän toki, että olen avuton tämän hylkiön kynsissä».
»Joutuin, neiti Nancy — se on pääasia», tiukkasi Aiken, näpsäyttäen sormiansa.
Tyttö oikaisihe.
»Tämä on sekä järjetöntä että mahdotonta», sanoi hän kylmästi. »Minä istun tämän yön tällä kivellä ja paneudun levolle, jos katson sen hyväksi. Siihen se loppuu.»
»Suuri erehdys», oikaisi Jerry. »Se ei ole edes alku. Minä lasken kolmeen. Jollette sillä aikaa ala valmistautua paneutumaan makuulle, niin minä autan teitä.»
»Tarkoitatteko, että rohkenisitte pakottaa minua väkivallalla?»
»Yksi —»