»Maltahan hetkinen!» sekaantui Kääpiö-Pete.
»Ei kannata puhua pitkään hänenlaisellensa miehelle. Minä lausun kaikki suoraan ja lyhyesti. Naapuri, kahta seikkaa en aio sietää syrjästäkatsojana. Toinen on se, että mies alkaa pieksää hevostansa päähän.»
»Varsin oikein», yhtyi Jerry. »Inhoittava tapa. Sitäpaitsi ymmärrän kyllä, minkä tähden hevosia kohdellaan niin lempeästi täällä aavikolla. Ne ovat perin hyödyllisiä.»
»Tuttuseni», virkkoi Kääpiö uhkaavasti, »saattaisi olla parempi, jollette päästäisi kieltänne valloilleen, ennenkuin minä olen puhunut puhuttavani ja te olette painanut kaikki sanani visusti kalloonne.»
Mutta Jerryn hymyily oli järkkymätön.
»Toinen seikka, jota en jaksa katsella», pitkitti Kääpiö, koneellisesti ohjaten ratsuansa likemmäksi Aikenia, joten hänen kookas ruhonsa kohosi pienemmän miehen yläpuolelle, »toinen seikka on naisten huono kohteleminen, rehentely ja muu sellainen. En tiedä, missä teidät en kasvatettu, mutta minut kasvatettiin pitämään kädet irti tytöistä.»
Hänen lausuessansa viimeisiä sanoja hänen äänensä aleni ja hänen silmiinsä tuli ilkeä välke. Jerryn toisella puolella kostutteli Mack huuliansa hirvittävän kiihkeästi, ja hänen oikea kätensä oli kuin juuttunut revolverin nuppiin.
Mutta Jerry nyökkäsi heille kummallekin totisena ja ymmärtävänä.
»Te ajattelette ihan samoin kuin minä», vastasi hän. »Naisia on täällä kohdeltava pehmein käsin — heitä on niin niukalti!»
Punainen Mack sähähti. Kun hän alkoi puhua, nousi hänen äänensä asteettain kiukkuiseksi vinkunaksi, samanlaiseksi kuin puuman, jonka kynsistä saalis on livahtanut pakoon.