»Lienenkö sokea», virkkoi hän, »enkö liene nähnyt teidän kohtelevan tuota tyttö-poloista koko ajan kuin räyskivä koira? Mutta jos minä olen sokea, naapuri, ette te ainakaan ole sopiva lääkäri parantamaan silmiäni. Muistakaa se!»
»Onko tarkoituksenne sanoa» — Jerry näytti kummastuneelta — »että te, miehet, olette nostaneet koko tämän touhun — tuon tähden?»
Ja heilauttaen kättänsä hän osoitti heidän edellänsä ratsastavaa tyttöä.
Mikään ei ole vuoristoaavikkolaisesta niin kammottavaa kuin iva. Hän vastaa pistosanaan pistosanalla ja kokkapuheeseen kokkapuheella eikä raivostuttuansa pelkää ketään. Mutta salattu, syvä iva saa hänen sielunsa käpertymään, kuten katkaistu kaktus käpertyy kuumana päivänä.
Sekä Kääpiö-Pete että Punainen Mack käänsivät äkkiä päänsä eteenpäin ja tuijottivat kysyvästi Nancyyn. Tyttö laitteli hiuksiansa. Sombrero killui satulannupissa, ja hänen hohtavan valkoisissa käsissänsä punoutui tuuhea, musta tukka paksuksi palmikoksi, joka välkkyi auringonpaisteessa, ja hänen ratsastaessansa kädet ylhäällä sopeutui hänen vartalonsa ihastuttavan sulavasti hevosen huojuviin liikkeisiin.
Taaskin kumppanukset käänsivät Aikeniin päin hehkuvat, vihaiset kasvonsa. Sillä tavoin saattaa kaksi juroa, karjan etunenässä olevaa härkää yhdessä valmistautua rusentamaan yhden ainoan vihollisen.
»Ja mitä vikaa hänessä on, haluaisin tietää.»
»Mitäkö vikaa hänessä on?» huudahti Jerry. Äkkiä hän heilautti käsiänsä ylöspäin ja purskahti raikuvaan nauruun. Hänen näytti olevan kovin vaikea hillitä hilpeyttään.
»Onko tarkoituksenne väittää, ettette ole nähnyt — näin monessa tunnissa — mitä hänessä on vikaa?»
Puhuessansa hän pyyhki naurun kyyneliä silmistään; ja Kääpiö-Peten tummat kasvot lehahtivat punaisiksi. Hänen sydämessänsä hehkui melkein uskonnollisen harras surmaamisen halu.