»Pelkkä typerä nauraminen ei merkitse mitään», väitti hän jurosti ja katsahti Punaiseen Mackiin, toivoen tältä apua väittelyssä.
»Ja hänen isänsä katsoo sivusta ja nauraa tytär-raukalleen», tokaisi Punainen Mack. »Minusta tuntuu siltä kuin te ja Scovil-vanhus olisitte järjestäneet koko tämän puuhan tyttöä vastaan.»
»Järjestäneet tämän puuhan?» kertasi Jerry, hihittäen. »Jos tämä on meidän kesken järjestetty puuha, saa hän maksaa hyvät rahat työstä!»
»Entä minkä vuoksi», intti Mack, »hän näyttää olevan niin kirotun hyvissä väleissä teidän kanssanne? Hän ei näytä vähääkään hätäilevän, vaikka hänet vastoin tahtoansa tuotiin tänne vuoristoon.»
»Minä ilmaisen teille, minkä tähden hän on aika ystävällinen», selitti Jerry säyseästi. »Puhelin eilen illalla hetkisen hänen kanssansa, ja hän alkoi kertoa minulle tyttärestään. Vielä viisi vuotta sitten hän kuuluu olleen aivan samanlainen kuin kaikki muutkin tytöt, mutta sitten —»
Hän katkaisi lauseensa äkkiä ja vei⁻kätensä suulleen.
»Mitä olinkaan sanomaisillani?» huudahti hän. »Pojat, unohdin antaneeni Scovilille kunniasanani, etten kenellekään muulle hiisku sitä, mitä hän minulle kertoi. Mutta tarkkailkaa häntä itse! Kenties sitten käsitätte, mitä tarkoitan.»
»Naapuri», pyysi Punainen Mack innokkaasti, »ettekö voisi lausua edes yhtä sanaa vihjaukseksi? Kenties olen yksinkertainen, mutta minä en näe hänessä mitään vikaa.»
»Meidän kesken sanoen», tunnusti Jerry avomielisesti, »en minäkään havainnut hänessä mitään vikaa, ennenkuin hänen isänsä puhui minulle eilenillalla. Mutta nyt se on päivänselvää. Näen suoraan hänen lävitsensä.»
Kääpiö-Pete ja Punainen Mack pohtivat otsat rypyssä.