"Hyvä — puolen tunnin jälkeen siis —"
Se oli Rosan mielestä oikein. Silloin Rassmann sai ainakin olla häntä saattamassa.
"Mutta älkää koettakokaan minua puijata. Koko kaupunki saa muuten kuulla", sanoi tyttö vielä, antaen äänelleen oikein uhkaavan sävyn.
Puolta tuntia myöhemmin istuivat Rassmann ja Rosa himmeästi valaistun odotushuoneen pimeimmässä nurkassa ja selvittelivät asioitaan. Kukaan ei heihin kiinnittänyt huomiota.
"Niin, arvon herra — se on oikein", sanoi kapakkalaulajatar pilkallisesti ja piilotti rahat matkareppuunsa.
Ulkoa kuului vihellys, juna kiidätti asemalle.
"Berliiniin!" kuului huuto ovelta.
Rosaneiti nousi matkustavan taiteilijan koko soreudella.
Hän läppäsi Rassmannia keveästi viuhkallaan ja sanoi:
"No, voi hyvin, pienoiseni. Jos sinulle joskus käy huonosti, niin tule
Rosan luo. — Tiedättehän toki: mies sellainen kuin te, herra markiisi!
Mutta antaa noin vetää itseään nenästä, hahaha, ei —"