Ja hän nauroi toistamiseen ja kiiti pois.
Tämä oli hänen viimeinen riemuvoittonsa.
Agitaattori seisoi kotvan aikaa aivan ällistyneenä paikoillaan. Hän ei tiennyt, mitä hän tahtoi, mutta hän puristi raivoissaan kätensä nyrkkiin.
Vaununovi sulettiin juuri. Rassmann näki kasvojen herttaisesti hymyillen vielä kerran vilahtavan ikkunasta, sitte kuului soitto, vihellys — ja jyristen vieri juna pois.
Rassmann kulki jälleen katua, jonka varrella Rosa oli asunut. Jonkun matkan päässä hänen edellään hoippuroi pieni juopunut mies, joka yhtä mittaa käsillään hujaroiden päivitteli:
"Hän on tiessään, mokomakin kiittämätön — hyi, niitä naisia. Hän lupasi tulla minun lemmitykseni ja on minut pettänyt. Sanon, että täytyy tehdä tabula rasa. Kaikki giljotiinille, naiset myös, he eivät kelpaa mihinkään, — ja minä olen uskonut hänelle kaiken. Kansalainen Rassmann minut varmaankin kuristaisi, jos —"
Tämä herra oli Marat toinen, joka turhaan koetti päästä audienssille.
Rassmann tunsi suurta halua tarttua pienen kähertäjän kaulukseen ja antaa hänelle unhottumattoman opetuksen; mutta herra Antonius Pätzoldt katosi erään oven taakse, jonka yllä oleva kilpi kutsui väkinesteiden nautintoon.
XIII
Sadetta seuraa päiväpaiste, se on tunnettu; mutta kansa sanoo vielä, että jokaisen onnellisen hetken elämässä kostavat katkerasti seuraavat.