Ehlert sopi virkamiehen kanssa, että Schornia kohdeltaisiin ystävällisesti. Mutta heidän kulkiessaan katua Schornin taloa kohden, tuntui heistä molemmista kuin eivät olisi koskaan tehneet vaikeampaa vierailua.
XIV
"Ehlertiltä on varastettu", juteltiin naapuristossa muutamia minuutteja virkamiehen saapumisen jälkeen. "Epäillään Schornia", lisättiin puoliääneen ja epävarmasti.
"Schornia?" Se oli kuulumatonta.
"Kyllä", sanoi Ehlertin talon kolmannen kerroksen asukas kauppiaalla kadun kulmassa. "Kyllä, olen nähnyt poliisin juuri kulkevan isäntäni kera sinne — Schornia epäillään." — "Se on kuulemma suuri summa", lisäsi toinen, ja "kuningasmielinen" Antonius Pätzoldtin kuningashuoneesta, joka juuri saapui, väitti, että oli tehty oikein murtovarkaus, hänen "rakas" miehensä oli sen sanonut, ja myöskin sen, että Schorn oli tosiaankin varas.
Samalla loisti oikea vahingonilo pitkän, muumiomaisen olennon vetisistä silmistä.
"Mutta minä en tahdo sanoa mitään", lisäsi hän kohta. "Oh, en minäkään —" — "En minäkään —" kuului kuorossa, mutta se ei kuitenkaan estänyt näitä herttaisia sieluja pistämästä päitään yhteen ja antamasta kotona palaa päivälliskeiton pohjaan.
Mitä kaikkia juttuja taasen tuotiinkaan esiin!
Rouva Schorn, jos olisit kaiken kuullut, olisi vajonnut häpeästä maan alle!
Schorn oli kotiin saavuttuaan mennyt suoraa päätä työpajaansa. Kello oli tuskin kaksitoista, ja hänellä oli vielä niin paljo mitattavaa, järjestettävää ja puuhattavaa, ettei hän voinut suoda itselleen lyhyttäkään lepoa päivällisille asti. Hän riisui takkinsa kuten tavallisesti ja pani sen tavalliseen paikkaansa ikkunan viereen.