Kaupunki oli kovasti kuohuksissaan.
Schornista, tähän asti niin nuhteettomasta, niin arvossa pidetystä Schornista, oli tullut varas. Kuka olisi sitä kuunaan ajatellut, kuka olisi yleensä uskaltanut, huolimatta kaikista juoruista, jotka jo kuukausia olivat kierrelleet huonosta taloudesta nuoren mestarin talossa, epäillä kuunaan hänen persoonallista rehellisyyttään.
Ja kuitenkin oli hän varas, todellinen varas. Hänethän oli pidätetty, setelit oli löydetty häneltä.
Lisäksi tulivat ne tosiasiat, että hän vielä pari päivää aikaisemmin oli tarvinnut rahaa, kuten sanottiin, maksaakseen vekselin, joka oli varkauspäivänä lankeava, mutta ettei hän ollut voinut saada niin paljoa kuin sillä hetkellä tarvitsi. Tämä kaikki kulki väestön kesken suusta suuhun ja leimasi hänet satunnaiseksi varkaaksi, sillä suurilla joukoilla on tällaisissa oloissa tapana hörhistää korviaan, ymmärtää kaikki väärin, mutta itserakkaudessaan lisätä yhä enemmän huhuun, kunnes vihdoin alkuperäinen kirppu on onnellisesti kasvanut elefantiksi.
Mutta kuinka olisi Schorniin nähden voinut toisin ollakaan.
Oi, nämä viisaat, he olivat kaiken tienneet edeltäpäin!
Tämä oli seuraus kommunistisesta yhteiselämästä. Siitä ei voinut tulla mitään hyvää, kun mies sallii, että hänen vaimonsa hänen omien silmiensä edessä — sen täytyy kaiken viedä perikatoon. Sanaa "kommunistinen talous" käytettiin nyt jokaisessa tilaisuudessa, milloin vain Schornin nimeä mainittiin.
"Pidä kaikki kunnossa", oli Schorn sanonut toverilleen, kun hänet vangittiin, ja Rassmann tiesi menetellä sen mukaan.
Rouva Schorn oli jälleen toipunut ja istui ylhäällä etuhuoneessa muutamalla nojatuolilla; molemmilla puolillaan lapset, jotka eivät voineet lakata itkemästä.
"Mitä tästä tulee, Gustav?" sanoi Hanna, "Olen niin heikko, että voin tuskin pysyä pystyssä. Ymmärrykseni pysähtyy, kun koetan ajatella, että mieheni tosiaankin — mutta ei, ei, niin ei voi olla — hänen viattomuutensa täytyy tulla selville."