Tämä oli hänen mielensä. "Jos se voisi mitä tahtoisi", sanoi herra Pätzoldt usein hiljaisuudessa itsekseen, "niin hallitsisi hän verellä, ja sekös vasta oli kissanpolskaa!" Marat toisen täytyi silloin ehdottomasti pudistella itseään ja ajatella sitä sielunheimolaisuutta, joka hänet yhdisti yhdenvertaisuuden apostoliin.
Usein oli tämä koomillinen herra koettanut lähennellä suurta miestä, jonka kaunopuheisuutta hän vertasi pelottavaan Dantoniin, mutta aina, vaikkapa siihen olisi näyttänyt tarjoutuvan paraskin tilaisuus, oli jotakin tullut väliin.
Ja nyt oli kohtalo leikillisyydessään tahtonut, että hän näki jälleen Rassmannin, niin usein ihailemansa agitaattori Gustav Rassmannin vuosien jälkeen täällä poroporvarillisen pölyisessä kaupungissa, joka välitti viisi ihmiskunnan onnesta, tapasi hänet erään kauppiaan ja Schornin liiketoverin naamion alla ja saattoi tulla hänen ystäväkseen.
Sinä päivänä, jona tämä tapahtui, meni herra Antonius Pätzoldt juhlatuulessaan niin pitkälle, jotta aikoi vaimolleen näytellä todellista Maratia, mikäli pelkästä diktatuurista oli kysymys, mutta siitä seurasi vain, etteivät naapurit parhaalla tahdollaankaan voineet olla kuulematta, kuin rouva Pätzoldtin ääni pauhasi ennen kuulumattomalla voimalla ja painolla, laususkellen mitä pahimpia laatusanoja.
Tästä taasen seurasi, että loukattu aviomies kourasi liikekassaansa vielä syvemmälle kuin muulloin ja astui vaimonsa eteen kauheasti uhaten, että hän tästä lähin menisi jo aamusta pitäen "Kultaiseen leijonaan" ja iltaisin joka kerta tekisi hirveän tilin, josta ei kuitenkaan käynyt aivan selville, tarkottiko hän viime sanoilla veristä kostoa, vaiko vain juomalaskuaan ravintolassa; kaiketikin jälkimäistä, sillä kuten kaikkina muinakin iltoina, hiipi hän myös tänä iltana varpaisillaan vuoteeseen, jotteivät "kuningasmieliset" ennenaikaisesta vallankumouksesta, nimittäin tuolien, pöytien ja kehtojen kumoamisesta, saisi aiheita käsittää "hirveää tiliä" väärin ja kääntää sen kärkeä päinvastaiseen suuntaan.
Oi, herra Marat toinen oli urhoollinen mies, joka jo usein elämässään oli asettanut veitsen monen jättiläisen kurkulle, kun hänen täytyi ajaa heidän partaansa.
Rassmannista ei ollut lainkaan mieluista, että juuri tämä mies, jota "Kultaisen leijonan" kantavieraat pitivät narrinaan ja huvittelivat hänen kustannuksellaan, että juuri tämä mies tunsi hänen oikean elämänasemansa; mutta hänen nykyisessä asemassaan täytyi hänen näyttää hyvää naamaa huonossa pelissä. Lopulta löysi hän herra Antonius Pätzoldtista ihmisen, joka hullunkurisuudellaan auttoi häntä kuluttamaan aikaa ja piti huolta siitä, ettei hän tullut mielipiteilleen uskottomaksi, vaan piti kommunismin suuret päämäärät aina pienoismuodossa silmäinsä edessä.
IV
Niin, herra Antonius Pältzoldt piti huolen siitä, että Rassmann piti silmäinsä edessä maailman kurjuuden, erittäinkin omansa.
"Kultaisen leijonan" vierashuoneihin kuului pieni huone, joka oli muista erillään ja johon kulettiin pienen kasvitarhan kautta. Täällä oli kommunistin ja tasavaltalaisen vakituinen kohtauspaikka.